The Coverslaves Plays Iron Maiden

Iron Maidenia usean laulajan tulkitsemana: MaidenFest kiertää syyskuussa Turussa, Oulussa ja Seinäjoella

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 30.8.2020
The Coverslaves Plays Iron Maiden

Englantilaisen heavy metal -legenda Iron Maidenin musiikki kajahtelee syyskuussa Turussa, Oulussa sekä Seinäjoella, kun MaidenFest-turnee käynnistyy jo yhdeksättä vuotta peräkkäin. Tämän vuoden osalta kuuden keikan kiertue supistuu kolmeen keikkaan.

Logomo, Rytmikorjaamo sekä Oulun Teateria pystyvät koronan aiheuttamasta poikkeustilasta huolimatta järjestämään turvallisuusasiat vaaditun mukaisesti.

Syyskuussa tapahtuman laulajina nähdään ja kuullaan Kimmo Blom, Tommi Salmela, Taage Laiho, Erkki Seppänen, Helena Haaparanta, Sara Strömmer, Pekka Snellman, Ilkka Harjula ja Jukka Nummi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtumajärjestäjä kertoo:

”MaidenFest on Iron Maideniin keskittyvä tapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 2011 alkaen – The Coverslaves perustettiin 2006. Tapahtumassa kuullaan hittejä, harvinaisempia biisejä ja usein myös kappaleita, joita Maiden ei ole soittanut koskaan livenä. Keikoilla on esitetty noin 100 Iron Maidenin kappaletta.”

”Setti koostuu Iron Maidenin kappaleista bändin jokaiselta levyltä. Luvassa on niin hittejä kuin harvinaisuuksiakin. Esitys kestää melkein kolme tuntia. Kovatasoiset laulajat vuorottelevat ja esittävät kappaleen tai pari kerrallaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laulajina MaidenFesteillä on ollut muun muassa Kimmo Blom, Taage Laiho, Erkki Seppänen, Tommi Salmela, Samy Elbanna, Lassi Vääränen, Sara Strömmer, Jarno Vitri, Marcus Lång, Jarkko Ahola, Erik Kraemer, Luca Sturniolo, Helena Haaparanta, Jukka Nummi ja monia muita.

5.9. Logomo, Turku (ikärajaton)
12.9. Teatria, Oulu
19.9. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Lisätietoa tapahtuman sivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat