Iron Maiden @ Hartwall Arena

Iron Maidenin Bruce Dickinson valittaa Brexitin vaikutuksista bändiinsä ja musiikkialaan – netissä muistutetaan laulajan äänestäneen Brexitin puolesta: ”Eikö hän ymmärtänyt, mitä oli äänestämässä?”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.6.2021
Iron Maiden @ Hartwall Arena

Kun Ison-Britannian Euroopan Unionista eroamisen eli Brexitin puolesta äänestettiin, oli metalliyhtye Iron Maidenin solisti Bruce Dickinson sen kannalla. Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että Brexit hankaloittaa musiikkialan toimintaa Isossa-Britanniassa.

Brexitin myötä Ison-Britannian ulkopuoliset muusikot tarvitsevat nimittäin viisumit, mikäli he mielivät konsertoida saarivaltion rajojen sisäpuolella. Viisumia tulee hakea, mikäli haluaa konsertoida, käydä koe-esiintymisissä tai pitää luentoja tai työpajoja. Työluvat Eurooppaan maksavat esimerkiksi kuusihenkiselle yhtyeelle mahdollisesti yli 1800 puntaa.

Kun Brexit sitten alkoikin vaikuttaa myös Dickinsonin yhtyeeseen, älähti tämä Sky Newsille asiasta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olemme mahdollisesti yksi Britannian suurimmista vientituotteista. Siis nyt ihan oikeasti. Me vain istumme paikoillamme, koska emme voi tehdä mitään”, Dickinson kertoo, ja jatkaa:

”On yleisesti tiedossa, että äänestin Brexitin puolesta. Mutta sen jälkeen kun niin on tehnyt, voi keskustella asiasta ja pohtia suhteitaan muihin järkevästi. Joten kaikki tämä roska siitä, että emme voi soittaa Euroopassa ja he eivät voi soittaa täällä – joku roti! Kerätkäähän nyt itsenne. Laittakaa joku järkevä tyyppi asialle, joka voisi tehdä jotain suhteellemme Eurooppaan. Voimme tällä hetkellä soittaa helpommin Amerikassa kuin Euroopassa.”

Dickinsonin ulostulo on kerännyt sosiaalisessa mediassa irvailua ja syytöksiä tekopyhyydestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Eli kun hän tuki sitä [Brexitiä], hän odotti sen vaikuttavan vain muiden elämään, eikä omaansa?”, eräs Twitter-käyttäjä kommentoi.

”Eikö hän ymmärtänyt, mitä oli äänestämässä?”, naljailee toinen.

Luetuimmat

Uusimmat