Iron Savior – Rise Of The Hero

Kirjoittanut Tia Salmela - 12.3.2014

Ei, kyse ei ole Iron Maidenista, vaikka tämän yhtyeen nimi muistuttaakin hieman rautaneitoa, vaan nyt on käsittelyssä Iron Savior -niminen orkesteri, jolla on yli 16 vuotta, seitsemän albumia ja monia keikkoja takanaan. Siltikään tämä saksalainen power metallia tarjoileva yhtye ei ole räjäyttänyt kuuntelijoiden pankkeja ja tehnyt heistä Iron Savior -faneja. Nyt Iron Saviorin pojat, vai pitäisikö sanoa miehet, ovat laittaneet kaiken likoon ja julkaisseet kahdeksannen albumin nimeltä ”Rise Of The Hero”, joka toivon mukaan nostaa heidät laajan yleisön tietoisuuteen – kuten sankarin.

Kun kävin yhtyeen nettisivuilla seikkailemassa, huomasin, että yhtyeen historiikin kohdassa luki vain ”under construction”. Voisiko tämä olla merkki siitä, että Iron Savior lyö itsensä suuren yleisön tietoisuuteen tämän albumin avulla ja tekee sitä kautta historiaa? Albumin kansikuva ainakin jatkaa edellisten albumien jälkiä scifi-teemalla, jota myös tämän albumin introna toimiva ”Ascendence” tukee. Muuten scifi-teema jää taakse, ja aloitetaan energisen metallin tarjoilu. Teeman vaihtuminen tosin luo kuilun albumin intron ja muiden albumin kappaleiden välille. Intro tuntuu näin hieman turhalta.

Suurimmassa osassa kappaleita melodiset kertsit sekä runnovat kitarariffit yhdistyvät. Kaiken kruunaa Piet Sielckin ääni, joka paikoin muistuttaa edesmenneen legendan Ronnie James Dion ääntä. Myöskään kitarasooloissa ei ole säästelty: jokaisessa kappaleessa on ainakin yksi kitarasoolo, joka jättää kuuntelijan hämmästelemään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikkien Iron Saviorin omien biisien seassa on myös yksi cover-veto, raidalta yhdeksän löytyvä ”Dance With Somebody”, jonka alkuperäinen esittäjä on Mando Diao.”Dance With Somebody” sopii loistavasti niin alkuperäisen esittäjän kuin laulaja-kitaristi Piet Sielckin suuhun. Iron Saviorin versio tosin kuulostaa jopa paremmalta kuin alkuperäinen.

Kappaleiden sanoitukset ovat power metallille tyypillisiä lohikäärmeineen ja ritareineen, ja monessa kappaleessa on selvä tarinan juoni. Omat henkilökohtaiset lempikappaleeni ovat raidalta kuusi löytyvä ”Thunder From The Mountains”, jonka pelkkä nimi on jo massiivinen. Kyseinen kappale myös osaa kantaa massiivisuutensa ensimmäisestä viimeiseen sointuun. Toinen esiin nostettava kappale on viimeiseltä raidalta löytyvä ”Fistraiser”, jonka rankat kitarariffit laittavat väkisinkin pään nyökkäämään ja jalan vipattamaan.

Kokonaisuutena Iron Saviorin ”Rise Of The Hero” sisältää vakaata, varmaa ja energistä metallia ilman mitään erikoisempia yllätyksiä. Energisyys alkaa albumin toisesta kappaleesta ”Last Hero” ja jatkuu viimeiseen raitaan asti. Ainoa pieni hengähdystauko sijaitsee raidalta 11 löytyvän ”The Demonin” introsta, mutta sekin tauko pysyy melko lyhyenä, ja sen jälkeen runnominen jatkuu taas entiseen tahtiin. Mielenkiintoista on myös se, ettei tällä albumilla ole yhtään ylimääräistä kappaletta, ellei introa lasketa mukaan. Jokainen kappale tuo oman kortensa kekoon, josta on muodostunut ”Rise Of The Hero” -niminen albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikken itsekään ollut kuullut kyseisestä yhtyeestä aiemmin, on tämän levyarvostelun jälkeen pakko tutustua yhteen muuhunkin tuotantoon. Suosittelen erittäin lämpimästi Iron Saviorin ”Rise Of The Hero” -albumia kaikille, jotka vähänkään kuuntelevat power metallia. Ja kuten albumin viimeisen kappaleen viimeiset sanat kuuluvat: ”Heavy metal is our chosen way to be.” Näihin sanoihin on hyvä lopettaa myös tämä arvostelu.

8 / 10

Kappalelista:
1. Ascendence (intro)
2. Last Hero
3. Revenge Of The Bride
4. From Far Beyond Time
5. Burning Heart
6. Thunder From The Mountains
7. Iron Warrior
8. Dragon King
9. Dance With Somebody
10. Firestorm
11. The Demon
12. Fistraiser

http://www.iron-savior.com/

Kirjoittanut: Tia Salmela

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat