Haastattelussa debyyttikeikkaansa valmistautuva IRONTEETH

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.3.2016

IRONTEETH logoHelsinkiläinen hardcore-bändi IRONTEETH on vielä haastatteluhetkellä niin tuore tapaus, että bändi on juuri julkaissut ensimmäisen demonsa ja valmistautumassa ensimmäiseen keikkaansa. Bändin jäsenet ovat kuitenkin jo monelle entuudestaan tuttuja muiden bändiensä kautta. Tavoitimme Tonin ja Eliaksen modernisti Facebookin kautta, ja keikkajärjestelyjen keskellä päätettiin tehdä myös esittelyhaastattelu. Alta voit lukea bändin terveiset.

 

Lähdetään liikkeelle perusasioista: Mistä syntyi bändi IRONTEETH, milloin bändi on perustettu ja miten homma lähti käyntiin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toni: Bändi perustettiin viime vuoden lopulla, kun tuli tarve soittaa jotain vähän suoraviivaisempaa metallista hardcorea. Eliaksen kanssa sitä aluksi puitiin, ja pyydeltiin mukaan tyyppejä ketä vois kiinnostaa tollanen kama.

Onko nimellä mahdollisesti jotain tekemistä James Bond: Moonraker -elokuvan kanssa?

Toni: Nimi ei ikävä kyllä viittaa James Bondiin. Nimellä taitaa olla kytkös erään englantilaisen Rot In Hell -bändin biisin nimeen. Elias osaa vastata tähän nimi-kyssäriin paremmin, kun se tais sen keksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elias: Nimi oli monen viikon prosessi. Kävin läpi levyhyllyä ja sieltä löytyi biisi nimeltään ”Between The Ironteeth” ja siitä se sit lähti!

IRONTEETH promoKeitä kokoonpanoon kuuluu ja missä muissa bändeissä miehet vaikuttavat tällä hetkellä tai ovat joskus vaikuttaneet?

Toni: Bändissä ovat minä, Elias, Patrik, Jukka ja Valtteri. Tuttuja mm. bändeistä Lakes, Lighthouse Project, Horros ja Locked Up.

Mistä bändeistä tulevat teidän suurimmat vaikutteenne?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toni: Mitähän heittäis… Megadeth, All Out War, Cro-Mags ja Blacklisted.

Elias: Musiikillisesti vaikutteet tulevat varmaan kaikesta mitä olen kuunnellut, kun ekan demon biisit on pääasiassa omaa käsialaa. Integrity, Megadeth, Cold World, Withdrawal ja kaikenlaista semmosta.

Seuraavaksi sanoituspuoleen, minkälaisia aiheita lyriikoista löytyy?

Toni: Oon tehny kaikki meidän lyriikat, joten varmaan mä voisin vastata tähän. Demosta tuli vahingossa vähän jopa teemalevyn omainen. Kaikki biisit käsittelevät tietynlaista vapaudenkaipuuta ja vapautta, ja sitä mitä se minulle merkitsee. Intro-biisi ”Freedom” on aika hyvä tiivistelmä demon lyriikoista. Pitääkin laittaa lyriikat myös Bandcampiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

IRONTEETHin ensimmäinen demo tuli ulos hiljattain, minkälaista palautetta olette saaneet tähän mennessä?

Toni: Palaute on ollut egoa hivelevää kyllä. Toivottavasti jengi diggaa erityisesti keikoilla. Keikkailu on aina ollut itselle se juttu tässä musassa.

Elias: Pääasiassa tullut ihan positiivista palautetta ja mukavaahan se on.

Tuleeko demosta vielä fyysinen formaatti, jos tulee niin milloin se mahdollisesti tulee ulos?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toni: Epäilen, että tästä demosta ei tehdä fyysistä julkaisua, ellei toki joku halua sitä julkaista. Ollaankin jo uusien biisien kimpussa, joten aika näyttää jos ne vaikka tulisi pihalle muussakin kuin digitaalisessa muodossa.

Onko IRONTEETHilla muita suunnitelmia vuodelle 2016 vai etenevätkö hommat ihan fiilispohjalta?

Toni: Suunnitelmana on tehdä paljon musaa ja soittaa paljon keikkoja. Saa pyydellä keikoille!

Minkälaiset odotukset teillä on bändin ekalle keikalle? Tuulimyllyjä siellä tullaan varmaan ainakin näkemään.

Toni: Mä todella toivon näkeväni tuulimyllyjä heti introsta lähtien!

Elias: Mitä enemmän jengi reagoi musiikkiin sen mukavempi, joka tapauksessa lavalla vedetään täysiä.

Loppukevennyksenä vielä, mitkä on tämän hetken top3 Youtube-pätkät?

Toni: Pakko sanoa tähän heti että harmittaa ihan helvetisti, että Jämsän Rosson Youtube-video on poistettu. Se ehti olla sielä vaan vuorokauden, RIP. Laittaisin sen ainaki ykköseks. Loput kaks on pahoja. Mietin tätä ja palaan asiaan viimestään Lepiksessä lauantaina sulle.

Elias: Sand – Poser. Kovaa kamaa.

Loppuun vapaa sana ja terveiset.

Toni: Nähdään lauantaina Lepiksessä ja toivottavasti keikoilla muuallakin pian!

IRONTEETH soittaa ensimmäisen keikkansa Helsingin Lepakkomiehessä 26.3.2016. Illan muita esiintyjiä ovat Wolfpack (FRA), .45 Stainless ja Out For Justice. Tarkemmat infot löydät täältä.

Haastattelu: Tommi Hämäläinen
Kuvat: IRONTEETH

Luetuimmat

Uusimmat