Isän ja pojan sympaattiset reagointi-tubetukset: haastattelussa A&P Reacts

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.10.2018

A&P Reacts on raskaaseen musiikkiin keskittyvä YouTube-kanava, jonka takaa löytyvät kanadalaiset Pedro, 40, ja hänen poikansa Antonio, 14. Kaksikon kanava on ollut aktiivinen vuoden verran ja kerännyt sen aikana jo yli 24 tuhatta seuraajaa. Videopostausten konsepti on esitellä ja soittaa jokin biisi tai musavideo, kuvata kuunteluhetki ja esityksen jälkeen analysoida kappaletta. Bändivalinnoissa on yhtyeitä Nine Inch Nailsista Sabatoniin sekä erityisen paljon suomalaisia yhtyeitä kuten Amorphis, Wolfheart, Mokoma, Nightwish ja Mors Subita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Sain idean tube-kanavasta, kun minusta alkoi tuntua, että Antonio on aina YouTubessa. Kaipasin jotakin yhteistä tekemistä; uutta yhteyttä ja tapaa viettää yhteistä aikaa poikani kanssa. Antoniolla oli siihen aikaan vaikeampaa koulussa kiusaamisen ja rasismin vuoksi ja ajattelin, että metallimusiikki voisi auttaa häntä. Muistan, kun omassa nuoruudessani sain siitä paljon voimaa sekä tunteen siitä, että kuulun johonkin. Jokaisen tunteen käsittelyyn löytyy aina biisi, jolla kanavoida ja jäsennellä tunnetta. Koska tykkään itse metallimusiikista, ja Antonio kuunteli jo räppiä ja rokahtavampaakin musiikkia kuten System of a Downia ja Nirvanaa, mietin, että meidän kannattaisi tehdä juurikin metallipainotteinen reaktiokanava. Esittelin idean Antoniolle. Hänen piti ensin hiukan miettiä asiaa. Antonion kysyessä ystäviensä mielipidettä ystävät kannustivat häntä sanoen, että tekisivätpä heidänkin vanhempansa jotain tuollaista heidän kanssaan, Pedro kertoo kanavan luomiseen johtaneista tapahtumista.

– Myöhemmin kanavalle on lisätty myös haastatteluja, keikka-arviointeja ja olemme jopa saaneet kunnian päästä ensiesittämään esimerkiksi Mors Subitan musiikkivideon! Se tuntuu hienolta! Minulla ei ole musiikillista taustaa, Antonio aloitti kitaran ja basson soiton muutama kuukausi sen jälkeen, kun aloitimme kanavan. Konseptiimme kuuluu, että emme editoi videoita ollenkaan vaan ’yhdellä otolla purkkiin ja tubeen’. Teemme videoita kolmena päivänä viikossa, kolme reaktiovideota per kuvauspäivä, jotta meillä riittää julkaistavaa materiaalia koko viikoksi. Meille lähetetään noin kymmenen albumia viikossa arvosteluja varten, joten on selvää, että joudumme valikoimaan niistä esittelyihin tulevat. Minulla on kanavan lisäksi perhe ja päivätyö, tuossa tärkeysjärjestyksessä, joten teen videoita sen ajan puitteissa, mitä minulle jää perheeltä ja työltä. Teen tätä rakkaudesta musiikkiin ja siihen, minkälainen vaikutus sillä on ihmisiin, jatkaa Pedro.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pedrolla ja Antoniolla oli joukkorahoituskampanja, jotta kaksikko pääsee ensi vuoden Tuskaan. He eivät ole koskaan käyneet Suomessa, eikä Antonio ole koskaan käynyt metallifestareilla. Kampanja onnistui hienosti, sillä tavoite täyttyi puolessa vuodessa. Pedro ja Antonio kiittelevätkin kovasti kaikkia kampanjaan osallistuneita. Tuskan ilmoitettua K-18-ikärajasta ensi vuoden festareille ei tällä hetkellä ole kuitenkaan varmuutta siitä, pääseekö parivaljakko ollenkaan mukaan. Onneksi korvaavia suunnitelmia on jo viritteillä.

– Kanavamme ei olisi sitä, mitä se nyt on, ilman suomalaista metallimusiikkia, eikä ilman suomalaisia metallifaneja, jotka ovat ottaneet meidät ikiomikseen, ja saaneet meidät tuntemaan itsemme melkein suomalaisiksi! Ymmärrämme Tuskan organisaation ratkaisun bisnesmielessä, vaikka se olikin meille kova kolaus. Se oli maalimme ja unelmamme mutta tutkimme tarkasti muut vaihtoehdot; mille keikoille ja tapahtumiin meidän olisi aikataulumme puitteissa mahdollista päästä. Ainakin yksi elokuinen suomalainen festari on kutsunut meidät paikalle ja tulemme julkaisemaan aikataulujamme lähempänä, sillä haluamme tavata mahdollisimman monta meitä tukenutta ihmistä, päättää Pedro haastattelun.

Haastattelu: Johanna Pakarinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat