Isoja kertosäkeitä, kasaria ja heviä – näistä on uusi Enforcerin “Zenith” tehty

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 19.4.2019

Ruotsalainen Enforcer on veivannut retroheviään jo viiden levyn verran ja uusin, “Zenith”, julkaistaan huhtikuun lopulla. Reilut speed metal -vaikutteet ovat taaksejäänyttä elämää, ja tällä erää flirttaillaan jopa glam metallin ja AOR:in suuntaan. Enforcer vuosimallia 2019 luottaa isoihin kertosäkeisiin ja kasaripainotteiseen tuotantomaailmaan.

Die for the Devil” aloittaa levyn häpeilemättömän tarttuvalla meinigillä. Nyt ollaan jo aivan suoraan pop-territoriolla, ja voisin veikata tämän kappaleen valikoituneen singlelohkaisuksi. Kappale ei ehkä kuitenkaan tarjoa sen kummempia fiiliksiä mihinkään suuntaan. Pankki räjäytetään kuitenkin heti seuraavan kappaleen pärähtäessä eetteriin; levyn teemakappale “Zenith of the Black Sun” alkaa isosti ja keskitempoisesti. Biisin loppupuolella meno yltyy mahtopontiseksi ilotteluksi ja sooloiluksi. Tämä on heavy metallia isoon kasarityyliin; melodista ja koukukasta, mutta kuitenkin aitoa. “Searching for Youssa” saattaa piillä vielä jokunen speed metallilta kalskahtava kohta ja kappale onkin selkeästi edeltäviä nopeampi. “Regrets” on se pakollinen slovari. “The End of a Universe” jatkaa kakkoskappaleen linjalla ja tuo mukanaan hieman eeppisempää tunnelmaa. “Sail On” on levyn erikoisin kappale; hauskankuuloinen biisi on ehkä jo liikaakin muusta maailmasta irrallinen kokeilu loppuun levyyn nähden. Tehokkaita pop-koukkuja esittelee myös “One Thousand Years of Darkness”. Seuraavaksi “Thunder and Hell” heittää taas speed-vaihteen silmään, mutta biisi on valitettavasti täytemateriaalia. Anthemimainen ja kuninkaallinen “Forever We Worship the Dark” palauttaa levyn kuosiin “Ode to Deathin” päättäessä lätyn mystisiin tunnelmiin tuoden alussa mieleen myöhempien aikojen Black Sabbathin, kunnes meno muuttuu vielä astetta eeppisemmäksi. Oivallinen päätösbiisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikaisempaan nähden yhtyeen sointi on pehmentynyt melkoisesti. “Zenith” on soundejaan myöten edeltäjiään “mainstreamimpi”, mutta en väittäisi tätä millään tasolla huonoksi asiaksi. Yhtyeen tunnistaa edelleen kuitenkin samaksi, joka vuonna 2008 julkaisi debyyttinsä. Kehitys tuntuukin lähinnä luonnolliselta, eikä bändiä todellakaan voi syyttää itsensä toistamisesta. Enforcer taitaa siis popmaisen linjan suvereenisti, ja “Zenith” on mukaansatempaava retrohevintäyteinen albumi, joka kannattaa painaa korvan taakse – myös niiden, joille maistuu Mötley Crüemainen tukkahevi.

8/10

Kappalelista:

1. Die for the Devil
2. Zenith of the Black Sun
3. Searching for You
4. Regrets
5. The End of a Universe
6. Sail On
7. One Thousand Years of Darkness
8. Thunder and Hell
10. Ode to Death

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Enforcer Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat