Jalometallin yhden päivän liput myyntiin: myös päiväkohtainen esiintyjäjako selvillä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.4.2016

jalometalli-2015- pe-satan (6)Jalometalli-festivaalin päiväkohtaiset esiintyjälistat ovat nyt selvillä. Tämän johdosta myös tapahtuman yhden päivän liput tulevat myyntiin huomenna perjantaina. Jalometallin ohjelma kattaa tänä vuonna festivaalin historian suurimman määrän keikkoja, sillä kahden päivän aikana Oulun Kuusisaaressa nähdään ja kuullaan peräti 34 metallipitoista esiintymistä.
Jalometallin perjantaipäivän pääesiintyjänä loistaa ruotsalainen voimametallin ja sotatarinoiden sanansaattaja Sabaton. Melodisen heavy metalin ystäviä hemmottelevat myös kotimaiset Battle Beast, Burning Point ja Mad Hatter’s Den. Länsinaapurin laatutarjontaa täydentävät raskaamman sarjan metallipuurtajat At the Gates, The Haunted, Spiritual Beggars sekä The Duskfall. Perjantain odotetuimpia hetkiä on myös kotimaisen Thyranen ainutkertainen jäähyväiskeikka, jonka yhtye tekee ”kymmenen vuoden viiveellä”.
Lauantaina päät heiluvat tiukan thrashin tahdissa amerikkalaisen Anthraxin sekä saksalaisten Exumerin ja Accuserin johdolla. Monipuolisen kotimaisen metallitarjonnan kruunaavat muiden muassa Moonsorrow, Swallow the Sun, Wolfheart ja The Man-Eating Tree. Samalla päästään nauttimaan legendaarisen Bathoryn viikinkimetallin ja blackin katkuisesta tuotannosta ruotsalaisen Ereb Altorin tribuuttikeikalla. Ereb Altor esiintyy myös Jalometallin perjantai-illassa oman materiaalinsa voimin.

Perjantai 8.7.2016
SABATON, AT THE GATES, THE HAUNTED, SPIRITUAL BEGGARS, THYRANE, BATTLE BEAST, KALMAH, EREB ALTOR, THE DUSKFALL, true BLACK DAWN, PURTENANCE, TORTURE PULSE, BURNING POINT, MAD HATTER´S DEN, ORDOG, TEMPLE BALLS ja SEROTONIN SYNDROME.
Lauantai 9.7.2016
ANTHRAX, EXUMER, SWALLOW THE SUN, MOONSORROW, ACCUSER, EREB ALTOR PLAYS BATHORY, DEMILICH, CONVULSE, WOLFHEART, THE MAN-EATING TREE, WARMATH, NATIONAL NAPALM SYNDICATE, DARK BUDDHA RISING, GLOOMY GRIM, NUCLEAR OMNICIDE, BONEHUNTER ja JUSTICE THEORY.

Jalometallin ennakkoliput ovat myynnissä Ticketmaster Suomen toimipisteissä. Kahden päivän ennakkoliput ovat hinnaltaan alkaen 99,50 euroa ja yhden päivän liput maksavat alkaen 59,50 euroa. VIP-lippupaketit tulevat myyntiin myöhemmin. Kahden päivän lipun sisältävät hotellipaketit ovat myynnissä Original Sokos Hotel Arinassa. Lisätietoa: www.jalometalli.net/liput

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat