Janne Tapio – Janne Tapio

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 12.9.2015

Janne Tapio on vaikuttanut useammassakin eri kokoonpanossa, mutta nyt arvosteltava levy on hänen ensimmäinen sooloalbuminsa. Vokalistina ja kitaristina toimivan Tapion lisäksi levyllä soittavat viulisti Jussi Suonikko ja basisti Jani Matti Juhani.

Levyn oli alunperin tarkoitus olla täysin mies ja kitara -henkinen, ja sitähän se pitkälti onkin. Muut soittimet tuovat kappaleisiin lisää väriä melko maltillisesti vetäen huomion itseensä vain silloin tällöin. Kitarakin on lähinnä taustalla komppaamassa sointuja, eikä sillä kovin useaan otteeseen ryhdytä tekemään mitään sen kummempaa. Pääosassa on Tapion laulu. Laulumelodiat, sanoitukset ja persoonallinen lauluääni ovat tämän levyn sielu. Monen kappaleen kevyesti popahtava melodia jää päähän pyörimään korvamadon lailla ilman, että se alkaa ärsyttää.

Albumilla on koko kestoltaan erittäin maanläheinen kosketus, josta kumpuavat tunnelmaltaan raukeat ja lämpimät kappaleet. ”Vanha mies” lienee levyn ainut varsinaisesti melankolinen kappale. Se ei suinkaan ole huono asia, sillä kyseessä on yksi levyn parhaista kappaleista, jonka tarina on haikeudessaan todella koskettava. Ei haittaisi, vaikka tulevaisuudessa tämäntyylisiä kappaleita kuultaisiin enemmänkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suurin osa kappaleista on vahvoja juuri sellaisenaan, mutta muutaman kohdalla tuntuu, että Tapio on päästänyt itsensä turhan helpolla. Debyyttialbumiksi tämä on kuitenkin erittän lupaava ja mielenkiintoinen levytys. Jään odottamaan innolla, mitä Janne Tapion sooloura tuo tullessaan.

7/10

Kappalelista:
1. Nythän alkaa olla kesä jo pitkällä
2. Pallo ja keihäs
3. Hälytyskello
4. Kevään voima
5. Huhtikuu
6. Kaunis, puhdas ja oikea
7. Alkuihminen
8. Vanha mies
9. Pistävä hyönteinen
10. Aika varttua

Janne Tapio Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Luetuimmat

Uusimmat