Boris

Japanilaisbändi Boris Helsinkiin juhlakiertueellaan elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.5.2017
Boris

Stoneria, doomia, post-rockia ja dronea soittava japanilaisyhtye Boris saapuu Helsinkiin perjantaina 25. elokuuta. Tänä vuonna Boris viettää 25-vuotisjuhlaansa ja merkkivuoden kunniaksi on luvassa maailmankiertue sekä uusi albumi. Heinäkuun 14. päivä ilmestyvä “Dear” on järjestyksessään bändin 23. studioalbumi ja ennakkotietojen mukaan yksi yhtyeen raskaimmista. Liput Nosturin konserttiin tulevat myyntiin torstaina 1. kesäkuuta klo 9 Ticketmasterissa.

Sunn O))):n, Sleepin ja Earthin kaltaisten bändien tavoin drone-metallin keskeisiin nimiin lukeutuva Boris on vuodesta 1992 jatkuneella urallaan julkaissut yli 20 pitkäsoittoa, joista merkittävimpinä pidetään vuosituhannen taitteen molemmin puolin julkaistuja levytyksiä. Vaihtoehtoista ja äärimmäisen raskasta metallimusiikkia noiseen, shoegazeen ja post-rockiin yhdistelevä Boris on pysynyt asemassaan yhtenä metallimusiikin kulttisuosikeista ympäri maailmaa myös myöhemmillä albumeillaan.

Aikaisemmin Boris on nähty Suomessa keväällä 2008 sekä viimeksi syksyllä 2016, jolloin bändi soitti klassikkoalbuminsa “Pink” täyteenahdetulle Tavastialle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
– ennakkoon Ticketmasterista alk. 22,50 EUR
– ovelta 24 EUR

http://borisheavyrocks.com
www.facebook.com/borisheavyrocks
www.elmu.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat