Wintersun

Jari Mäenpää ja Emmi Silvennoinen vierailivat Ensiferumin eilisellä Nosturin keikalla

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 19.5.2018
Jari Mäenpää Tuska-festivaaleilla Wintersunin kanssa kesällä 2017 © Pasi Eriksson

Folk metal -yhtye Ensiferum esiintyi Helsingissä lauantaina 18.5. melko täydelle Nosturille palattuaan juuri Euroopan kiertueelta. Keikka sisälsi pitkän setin kappaleita yhtyeen koko uran varrelta ja lavalle nousi encoren aikana myös kaksi sen entistä jäsentä. ”Two of Spades” -kappaleen aikana lavalle kutsuttiin Ensiferumissa vuosina 2007-2016 koskettimia soittanut ja taustoja laulanut Emmi Silvennoinen, joka poistui yhtyeestä aikoinaan hyvissä väleissä perhesyiden vuoksi. ”Two of Spadesin” albumiversioon ääntään lainannutta Frederikiä ei kovasta yrityksestä huolimatta vieläkään saatu samalla lavalle Ensiferumin kanssa. Hänen ”Tsingis Khan” -kappaleensa kuitenkin soi tällä keikalla Ensiferumin alkuperäisen kitaristi-laulajan ja nykyisin Wintersunista tunnetun Jari Mäenpään esittämänä, minkä myötä keikka sai hyväntuulisen lopun. Alapuolella olevalla videolla näkyy ja kuuluu, kuinka esitys sujui.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat