Jarkko Ahola mukaan Raskasta Joulua -kiertueelle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.10.2019

Hiljattain uuden ”Metallisydän”-albuminsa julkaissut Jarkko Ahola palaa neljän vuoden tauon jälkeen Raskasta Joulua –kiertueelle. Komeaääninen tenori esiintyy Turun Logomossa 23.marraskuuta ja Porin Karhuhallissa 22. marraskuuta järjestettävissä konsertissa. Raskasta Joulua –kiertueelle kovasti toivottu Ahola kommentoi keikkoja seuraavasti:

”Jouluhan on vain kerran vuodessa ja tämä on johtanut siihen, että oma loppuvuoden kiertueeni ja Raskasta Joulua ovat tapahtuneet samoihin aikoihin. Tämän vuoksi olen joutunut keskittymään omaani. Tänä vuonna kuvio on hyvin samanlainen, mutta onneksi RJ lähtee tien päälle aikaisemmin ja saatoimme sopia juhlavuoden kunniaksi kaksi keikkapäivää. Jännittää, että miten homma osaltani sujuu, mutta hienoa päästä lauteille Raskaan Joulun -riveissä pitkästä aikaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

15-vuotisjuhlaansa viettävä Raskasta Joulua –kiertue käynnistyy tänä vuonna Hyvinkäältä 15.11. ja päättyy Pakkahuoneella 21.12. järjestettävään keskiyön keikkaan. Uudistetulla show’lla liikkuva kiertue on herättänyt kiinnostusta. Konserteista viisi on jo loppuunmyytyjä ja yhteensä lippuja on myyty yli 30 000 kappaletta. Katso kiertueen kaikki paikkakunnat solisteineen täältä.

www.raskastajoulua.com

www.facebook.com/raskastajoulua

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

#raskastajoulua

Luetuimmat

Uusimmat