Jazz-pianon legenda Chick Corea menehtynyt 79-vuotiaana

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 11.2.2021

Tunnetuimpien ja vaikutusvaltaisimpien jazz-pianistien luokkaan kuulunut Chick Corea on menehtynyt 79-vuotiaana. Asia vahvistetaan Corean omassa sosiaalisessa mediassa läheisten toimesta. Asiasta ilmoitetaan myös Corean kotisivuilla.

Corean kerrotaan menehtyneen harvinaislaatuiseen syöpään, joka hänellä diagnosoitiin hiljattain. Pianistin kerrotaan menehtyneen 9. helmikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Menestynyt pianisti Corea on uransa aikana soittanut lukuisten kuuluisien jazz-muusikoiden kanssa. Oppia Corea on saanut esimerkiksi jazzin legendoihin lukeutuneen Miles Davisin yhtyeessä, ja myöhemmin hänet tunnetaan niin Return To Forever -yhtyeestä kuin soolourastaankin.

Pitkän uran tehnyt Corea on levyttänyt lukuisia albumeita, esiintynyt ympäri maailmaa ja kerännyt erilaisia palkintoja ja kunnianosoituksia. Corean oli määrä esiintyä myös Pori Jazz -festivaaleilla kesällä 2021.

Corea oli ehtinyt kirjoittaa faneilleen jäähyväiskirjeen ennen kuolemaansa, joka on julkaistu sosiaalisessa mediassa sekä edesmenneen pianistin kotisivuilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat matkani aikana auttaneet pitämään musiikin liekkiä elossa. Toiveenani on, että ne, ketkä kokevat vetoa soittamiseen, säveltämiseen, esittämiseen tai mihin vain, tekevät niin. Jos et itseäsi varten, niin sitten meille muille. Maailma ei nimittäin ainoastaan tarvitse lisää taiteilijoita, se tarvitsee myös lisää iloa”, Corea kirjoittaa ja jatkaa:

”Ja minun upeille muusikkoystävilleni, jotka olette olleet minulle kuin perhe niin kauan, kun sain tuntea teidät: on ollut siunaus ja kunnia oppia teiltä ja soittaa kanssanne. Minun tehtäväni on aina ollut tuoda luomisen iloa kaikkialle, minne pystyn. Ja se, että sain tehdä niin kaikkien niiden taiteilijoiden kanssa, joita ihailen suuresti – se on ollut elämäni rikkaus.”

Jazz-maailma on surrut edesmenneen soittaja- ja säveltäjäneron poismenoa. Esimerkiksi Corean kanssa pitkään soittanut basisti John Patitucci on kirjoittanut sosiaalisessa mediassa seuraavaa:
”Olemme tänään shokissa ja surun murtamia Chick Corean poismenon johdosta. Ei ole tarpeeksi sanoja, joilla voisin ilmaista rakkauteni, kiitollisuuteni ja ihailuni häntä ja sitä kaikkea kohtaan, jota hän on antanut minulle, perheelleni ja maailmalle. Hänen neroutensa tulee inspiroimaan tulevia sukupolvia. En tule koskaan unohtamaan hänen kiltteyttään, huumorintajuaan, anteliaisuuttaan, rohkaisuaan ja uskoaan sitä nuorta Brooklynilaista poikaa kohtaan, joka vain halusi soittaa bassoa hänen bändissään.”

View this post on Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A post shared by Chick Corea (@chickcorea)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat