Jill Janusin kiireinen vuosi 2018: uusi Huntress albumi, kiertue, sooloprojekti, leffarooli jne.

Kirjoittanut Sami Rautiainen - 13.1.2018

Jill Janus kertoo facebook-sivullaan vuoden 2018 suunnitelmistaan. Huntress aikoo julkaista neljännen albuminsa tulevana syksynä, jonka jälkeen yhtye lähtee Amerikan kiertueelle. Tämän jälkeen kiertue tulee jatkumaan Britanniaan ja muualle Eurooppaan. Lisäksi tarkoitus on kiertää useampia festivaaleja kesän 2019 aikana.

Huntressin lisäksi Janus toimii keulahahmona heavy metal coverbändi The Starbreakersissa. Yhtye koostuu pelkästään naismuusikoista mukaan lukien mm. Alice Cooperin kitaristi Nita Strauss. Yhtyeen seuraava keikka on legendaarisella Whisky  A Go-Go -klubilla Los Angelesissa tulevana torstaina.

Muina oheisprojekteina Janus mainitsee yhteistyökuviot ensinnäkin kitaristi Monte Pittmanin (Madonna) ja tuottaja Jay Rustonin (Anthrax, Steel Panther) kanssa sekä myös kitaristi Angus Clarkin (Transiberian Orchestra, DareDevil Squadron) kanssa. Näiden lisäksi Janus työstää ensimmäistä sooloalbumiaan sekä antaa äänensä black metal -teemaiseen sarjakuvaan perustuvan ”Realm Of The Damned” -elokuvan komentaja vampyyri Athenalle. Elokuvassa ovat mukana myös mm. David Vincent (Morbid Angel) ja Dani Filth (Cradle of Filth).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi Janus jatkaa okkultismi-teemaisen korusarjan ”Heshette” työstämistä. Hän toteaa, että kiirettä on pitänyt, mutta ”minun täytyy pysyä kiireisenä, muuten ajaudun ongelmiin.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat