Jo kymmenen vuotta Auringon puolesta taistelua – juhlaruodinnassa Placebon ”Battle For The Sun”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.6.2019

Silloin tällöin sosiaalisessa mediassa tulee vastaan päivityksiä, joissa voivotellaan ajan kulua. Usein henkilö saattaa ihmetellä, kuinka jonkin asian, elokuvan tai albumin julkaisusta on kulunut jo tietyn verran aikaa, ”vaikka vastahan se julkaistiin eilen”. Näissä päivityksissä ei ole toki mitään pahaa, vaan päinvastoin niitä on hauska lukea. Itse en ole vielä kokenut, että jokin kymmenen vuotta sitten julkaistu levy tuntuisi siltä kuin se olisi julkaistu vasta hiljattain. Toki, kun ikävuosia kertyy lisää, riski kokea tällaisia havahdutuksia kasvaa.

Placebon ”Battle For The Sun” julkaistiin kymmenen vuotta sitten. Vaikka en tuntenut kyseistä yhtyettä vielä tuolloin, on albumi tullut itselleni tutuksi ainakin yhdeksän vuoden ajalta. ”Battle For The Sun” on todennäköisesti myös yksi ensimmäisistä levyistä, joiden kautta tutustuin Placeboon. Viime vuosina niin Placebo kuin kyseisen albumin kuuntelukin ovat olleet vähemmällä, mutta tästäkin huolimatta albumin kappaleet ovat pureutuneet syvälle muistin uumeniin.

Henkilökohtaisesti ”Battle For The Sun” ei lukeudu suosikkialbumikseni Placebolta, mutta levy on silti kovatasoinen. Levy etenee saumattomasti kappaleesta toiseen, ja esiin nousee yllättävän monta tarttuvaa kappaletta. ”Ashtray Heart” on ehkä poikkeuksellisen pirteän kuuloinen, kun ottaa huomioon, että Placebo on tullut tunnetuksi melankolisesta ulosannista. Nimikkokappale erottuu edukseen myös poikkeuksellisella ratkaisulla, nimittäin toistuvilla sanoituksilla. ”Ashtray Heart” -kappaleen lisäksi myös ”For What It’s Worthin, Bright Lightsin” sekä ”The Never-Ending Whyn” voi niputtaa energisten kappaleiden joukkoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luonnollisesti energiselle ja reippaalle musiikille tarvitaan myös vastapainoa, eli Placebon kohdalla melankoliaa ja tummuutta. ”Devil In The Details” ,”Speak In Tongues” ja ”Come Undone” ovat piirteidensä puolesta mainioita vaihtoehtoja sellaisiksi. Myös ”Happy You’re Gone” on hyvä vaihtoehto surumielisyyttä kaipaavalle, vaikka kappale piristyykin ensimmäisen minuutin jälkeen.

”Battle For The Sun” on monipuolinen, kiinnostava ja raikkaan kuuloinen albumi vielä kymmenen vuoden jälkeenkin. Levyllä surumielisyys ja pirteys kietoutuvat kauniiksi vyyhdiksi, jossa kumpikaan osapuoli ei pyri tukahduttamaan toista. Omakohtaisiksi suosikeiksi levyltä on noussut useita kappaleita vuosien varrella, mutta ”For What It’s Worth, Breathe Underwater” ja ”Kings Of Medicine” ovat onnistuneet säilyttämään suosion silmissäni jo pitkään.

Kaiken kaikkiaan Placebon kuudes studioalbumi on hyvä kokonaisuus, joka on kestänyt aikaa. Albumi on takuuvarma nostalgiatrippi, tai jos Placebo on entuudestaan tuntematon, niin tämä levy toimii myös hyvänä porttina yhtyeen musiikkiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

  1. Kitty Litter
  2. Ashtray Heart
  3. Battle For The Sun
  4. For What It’s Worth
  5. Devil In The Details
  6. Bright Lights
  7. Speak In Tongues
  8. The Never-Ending Why
  9. Julien
  10. Happy You’re Gone
  11. Breathe Underwater
  12. Come Undone
  13. Kings Of Medicine

Placebo Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat