Joe Lynn Turner sekä Mokoma Lankafestin pääesiintyjäksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.12.2015

Joe Lynn Turner Luola 2015Ensi kesän LankaFestin ohjelmisto alkaa hahmottumaan. Ensi vuoden tapahtuman ajankohdaksi on varmistunut Puolangalla 8.-9 heinäkuuta ja paikkana toimii Puolangan keskuksen torialue. Tapahtuma järjetetään seitsemännen kerran ja on kahden edellisen kesän tapaan kaksipäiväinen. Jatkamme edellisen kesän tavoin kahdella lavalla. LankaFest jatkaa edelleen rock/heavy henkisenä tapahtumana.

Joe Lynn Turner (ex- Rainbow, Deep Purple) saapuu yhdysvalloista esittämään hittejä vuosien varrelta. Taustabändinä häärii Rainbow Shakers Oulusta. Joe Lynn Turner on koko tapahtuman viimeinen esiintyjä lauantaina 9.7.2016. Lappeenrannassa Marko Annalan perustama Mokoma kuuluu suomimetallin kärkikastiin. He ovat julkaisseet 10 albumia joista useammat ovat myyneet kultaa. Mokoma päättää LankaFestien perjantai-illan 8.7.2016 tunnetusti räväkällä live esiintymisellään. Mukana myös suomalaista melodista heviä soittava Kilpi Taage Laihon johdolla. Jyväskylästä tulee Antony Parviasen perustama uuni tuore bändi nimeltä Psychework. AOR tervehdyksen tuo Lazy Bonez Tommi ”Tuple” Salmelan (Tarot) johdolla. Heidän uusi albuminsa Alive on saanut loistavia arvosteluja. LankaFesteillä nähdään myös harvemmin suomessa keikkaileva Amberian Dawn. Sinfonista metallia soittava yhtye julkaisi myös vasta ”Innuendo” albumin, joka on saanut hyvän vastaanoton. lauteilla nähdään myös suomalaisen melodisen heavyn sanansaattaja Stargazery. Laulussa Jari Tiura (ex- MSG). Mukana myös paikallinen Electric Deathbeat, jonka musiikki on industrial/gothic/death mausteinen kombinaatio. He solmivat vasta sopimuksen italialaisen Alpha&Omega Managementin kanssa. Antti Railio Duo aloittaa koko tapahtuman perjantaina. Voice of Finland 2013 voittaja esittää omia kappaleita sekä tuttuja klassikoita. Lauantain aloittaa vuorostaan JP Leppäluoto Acoustic. Leppäluoto (Charon, Northern Kings, Raskasta joulua) tahkoaa akustisesti The Doors, Bob Dylan -tyyppisiä biisejä muutamilla kotimaisilla höystettynä.
Toisella lavalla aina bändien vaihtojen välissä esiintyy housebändit. Perjantain 8.7. housebändinä toimii Stargate. Kuullaan laadukasta coverointia Jukka Nummen johdolla. Settilistassa mm. Whitenakea, Deep Purplea… Lauantain houseband on Animal House. Kuusihenkisen akustisen kokonaisuuden settilistasta löytyy mm. Queenryche, Dream Theater, Iron Maiden

Liput ennakkoon Tiketistä 20/30€ (+palvelumaksu), lipun hinta portilta 25/35€!
Lisää tietoja nettisivuilta www.puolankainfo.fi/lankafest/ Nähtävillä mm. päiväkohtaiset esiintyjät!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat