John Carpenter julkaisi uuden singlen tulevalta albumiltaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.12.2020

Legendaarinen säveltäjä ja elokuvaohjaaja John Carpenter julkaisee uuden ”Lost Themes III: Alive After Death” -albuminsa 5. helmikuuta 2021 Sacred Bones Recordsin kautta. Albumi seuraa vuonna 2016 julkaistua ”Lost Themes II” -albumia ja sisältää ainoastaan albumikokonaisuutta varten sävellettyä musiikkia, poiketen edellisvuosien soundtrack-julkaisuista.

Tänään albumin ensimmäinen sinkku ”Weeping Ghost” on saanut jatkoa ”The Dead Walk” -kappaleen myötä. Kappaleelle on myös julkaistu Liam Brazierin animoima video, jonka taiteesta vastaa Boneface. Edeltävien ”Lost Themes” -albumien tapaan antaa uusikin albumi tilaa kuuntelijan mielikuvitukselle kauhuelokuvamaisilla piirteillään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Carpenterin yhtye koostuu hänen lisäkseen kitaristi Daniel Daviesista sekä Cody Carpenterista, joka myös soittaa syntetisaattoreita. Muun muuassa Suomessakin esiintynyt trio on esiintynyt ympäri maailman vuodesta 2015 lähtien, kun ensimmäinen ”Lost Themes” -albumi julkaistiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LOST THEMES III: ALIVE AFTER DEATH -kappalelista:
1. Alive After Death
2. Weeping Ghost
3. Dripping Blood
4. Dead Eyes
5. Vampire’s Touch
6. Cemetery
7. Skeleton
8. Turning the Bones
9. The Dead Walk
10. Carpathian Darkness

Luetuimmat

Uusimmat