Jyväskyläläinen Baulta yhteistyöhön belgialaisen dunk!records -levy-yhtiön kanssa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 5.1.2021

Jyväskylästä ponnistava instrumentaalisen post rockin yhtye Baulta ja näyttävistä vinyylijulkaisuista tunnettu belgialainen dunk!records ovat sopineet uuden musiikin julkaisusta. Vuonna 2008 perustettu Baulta julkaisee neljännen albuminsa maaliskuussa 2021 ja liittyy samalla post rockiin ja post metaliin erikoistuneen dunk!records -yhtiön artistirosteriin. Albumin vinyyliversio tulee jakeluun dunk!recordsin verkoston kautta EU:n lisäksi Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.

Elokuvamaisia kasvutarinoita ja progressiivisen rockin rytmiikalla maustettuja tunnepitoisia äänimaisemia maalailevan Baultan ja dunk!recordsin yhteistyö sai alkunsa keväällä 2019. Baulta esiintyi tuolloin Belgian Zottegemissä dunk!festival -tapahtuman päälavalla. Keikkataltiointi julkaistiin jouluaattona dunk!festivalin YouTube-kanavalla. Laajalti kehuttu esiintyminen oli yhtyeelle merkittävä virstanpylväs, ja Baulta oli samalla vuodesta 2005 järjestetyn festivaalin ensimmäinen suomalainen artisti. Kotimaan keikkarintamalla hiljaiseloa viettänyt Baulta on esiintynyt myös Norjassa, Vivid.-post rock -festivaaleilla vuonna 2016. Baultan musiikki on löytänyt kuulijakuntaa Suomen rajojen ulkopuolelta etenkin post rockin ystävistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat