Kaaosklubin Christmas Special -show vietetään black ja horror metal -teemalla joulukuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.11.2018

Kaaosklubin Christmas Special illassa on juuri ennen joulua rauhalliset tunnelmat, kun lavan valtaa black/horror metal -teema. Jälleen klubille ominaisesti illan yhtyeet edustavat genrejen eri laitoja ja versioita, joten tulossa on täydellisen tumma ilta.

Illan aloittaa Tampereelta tulevaa Black ’n’ Rolliksi musiikkiaan tituleeraava Kuoleman Galleria, joka yhdistää musiikissaan groovetunnelmaa black metalliin. Toisena lavalla nähdään jo pitkän uran tehneen Agathonin vuonna 1995 luotsaama Gloomy Grim, joka soittikin rituaalisen shownsa tänä vuonna myös Tuskan lauteilla. Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä esiintyy Havukruunu, joka on noussut genressä todella hyvin esille viime vuosina ja onkin esiintynyt muun muassa Steelfestillä.
Luvassa veret seisauttavat showt ja joulunrauhaa syntisille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

20.12. AIKATAULU:
20:30 Ovet
21:00 Kuoleman Galleria
21:45 GLOOMY GRIM
22:30 Havukruunu

Liput ovelta 7€ + eteispalvelumaksu 2€

Havukruunu
Pahamaineinen Hausjärven Havukruunu esittää vimmaisia ja kaipaavia sävelmiään todella kovalla äänenvoimakkuudella. Yhtyeellä onkin uutta julkaisuakin tulossa 2019 aikana! Varatkaa mukaan korvatulpat ja nenäliinoja, jos tulee itku tai verta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Havukruunu – Myrskynkutsuja

GLOOMY GRIM
Monistakin yhtyeistä tutun Agathonin luotsaama Gloomy Grim on jo 1995 perustettu pitkän linjan horror/black metal yhtye. Yhtyeen miehistön päivittämisen jälkeen saatiin ilmoille uutta materiaaliakin ja uusi EP julkaistiin juuri Lokakuussa! Yhtye nähtiin tänä vuonna myös Tuskan lauteilla vakuuttavalla showllaan.

Gloomy Grim – Obscure Metamorphosis (FULL EP)

Kuoleman Galleria
KUOLEMAN GALLERIAN maailmassa uskoa ei ole ja toivo syntyy siitä, kun raavit kohmeisin käsin viimeistä märkää tulitikkua askin kanteen vain saadaksesi kokea hetkellisen lämmöntunteen. Yhtye tekee musiikkia omilla ehdoillaan eikä kumartele mihinkään suuntaan. Lopputulosta voisikin luonnehtia black’n’rolliksi, joka kiteytyy groovaaviin kappaleisiin taustalla piilevää hulluutta ja black metallia unohtamatta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuoleman Galleria – Mieleen Haudattu

Kaaosklubilla mukana
Kaaoszine
Jägermeister
Orelo
Soundtools Oy

Kaaosklubi
Bar Loose
Annankatu 21, Helsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat