Kaaoszinen haastattelussa Suomeen tällä viikolla saapuva Dead By April: ”Olemme odottaneet Suomen-keikkoja niiden julkistuksesta asti!”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.4.2019

Ruotsalainen pop metal/metalcoresensaatio Dead By April saapuu tällä viikolla kahdelle klubikeikalle Suomeen esiintyen 19. päivä huhtikuuta Pakkahuoneella Tampereella ja 20. päivä huhtikuuta Nosturissa Helsingissä. Kaaoszine tavoitti yhtyeen perustajiin lukeutuvan Pontus Hjelmin tulevien keikkojen alla ja kyseli hieman bändin odotuksista tulevia Suomen-keikkoja kohtaan. Voit lukea haastattelun tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Terve. Kuinkas kevät 2019 on otettu vastaan Dead By Aprilin leirissä?

Pontus Hjelm: Vuosi on alkanut todella kiireisissä merkeissä, kun avasimme oman www.aprilarmy.world -nimisen alustan faneillemme. Sen lisäksi olemme buukanneet paljon keikkoja ja kirjoittaneet uutta musiikkia sekä uudelleennauhoittaneet joitain vanhoja kappaleitamme. Paljon on töitä tehty, mutta hauskaa on ollut!

Dead By April

Tuleva keikkanne Nosturissa on jo loppuunmyyty ja Tampereellakin tulee keikkapaikka olemaan ääriään myöten täynnä. Oletteko yllättyneitä siitä, kuinka paljon itse asiassa fanit teitä odottavat takaisin Suomeen keikalle?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pontus Hjelm: Onhan se kieltämättä aina imartelevaa nähdä kun oma keikka myydään loppuun, ja olemme tietenkin siitä todella ylpeitä. Olemme aina rakastaneet suomalaisia fanejamme, ja keikat maassanne ovat aina olleet todella hyviä.

Katsoin teidän Facebook-sivuiltanne, että olette viettäneet aikaa studiossa uusien ja vanhojen kappaleiden kimpussa. Missä vaiheessa uuden albumin tekeminen tällä hetkellä on?

Pontus Hjelm: Olemme saaneet albumin nauhoitukset jo aika pitkälti valmiiksi. Odotamme parhaillaan virallista julkaisupäivää albumille, minkä jälkeen voimme sitten alkaa miettimään tulevaisuutta uusien kappaleiden julkaisun suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Millaisia suunnitelmia teillä on albumin julkaisun suhteen? Joko on tiedossa jotain aikaväliä, koska levy olisi tulossa?

Pontus Hjelm: Meillä on todella isoja suunnitelmia. Lanseeraasimme juuri tuon www.aprilarmy.world -alustan, jonka kautta aiomme julkaista albumista erilaista eksklusiivista materiaalia mitä ei tulla missään muualla kuulemaan. Tavoitteena on myös tuon alustan avulla viedä bändi soittamaan maihin, jossa emme ole vielä käyneet koskaan.

Mitä voit kertoa meille tulevan albumin materiaalista? Millaista materiaalia on luvassa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pontus Hjelm: En viitsi vielä alkaa paljastamaan tässä vaiheessa liikaa, mutta sanoisin, että se on yhdistelmä meidän debyyttialbumia sekä viimeisintä ”Worlds Collide” -albumia.

Kuten tuossa jo aiemmin mainittiin, huhtikuussa on luvassa keikat Suomessa Blind Channelin, Ember Fallsin sekä My Favourite Nemesiksen kanssa. Millaista settilistaa fanit voivat keikoille odottaa?

Pontus Hjelm: Olemme kyllä odottaneet noita keikkoja siitä asti kun ne julkistettiin, ja on mukava päästä Suomeen taas keikkailemaan. Settilistamme tulee varmaankin olemaan yhdistelmä koko tuotantoamme ja toki toivomme, että fanit saisivat kuulla omat suosikkikappaleensa tulevilla keikoilla!

Kiitoksia paljon ajastasi ja onnea tuleviin keikkoihin. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain keikoille tuleville faneillenne?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pontus Hjelm: Kiitoksia kaikille tuestanne, te olette parhaita! Nähdään keikoilla!

https://www.facebook.com/deadbyapril

Dead By April & Blind Channel + Ember Falls & My Favourite
Nemesis

Tampere, Pakkahuone 19.4., K-18 Liput alkaen 28€.
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/59230
https://www.facebook.com/events/2103427166415251/

Helsinki, Nosturi 20.4., S/K-18 LOPPUUNMYYTY

Luetuimmat

Uusimmat