Kaaoszinen Isänmaan toivot – Voidfallen

Kirjoittanut J.Anttolainen - 1.3.2020
Helsinki melodeath city.

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Voidfallen

Melodista death metallia tuoreella otteella ja kotimaisella ammattitaidolla. Voidfallen, jonka tarinaan tänään tutustumme, on varsin tuore yhtye joka perustettiin vuoden 2017 loppupuolella. Olemme saaneet tässä sarjassa lukea bändeistä, jotka ovat tehneet vuosia ja vuosia työtä sen eteen, että heidän musiikkinsa pääsisi ulos treenikseltä, bändi keikoille ja yleisö haltioitumaan. Voidfallenin tapauksessa kehitys on ollut lähes päinvastaista, sillä nuoresta iästään huolimatta tummanpuhuviin maskeihin verhoutuneet deathmetallistit ovat päässeet jo keikkailemaan kohtuullisen paljon ja saaneet huomiota erilaisten musiikkimedioiden alustoilla. Sattumaa tämä ei tietenkään ole, sillä bändin jäsenet ovat kohtuullisen ansioituneita omilla tahoillaan, sillä bändin tiukasta rivistä löytyy jäseniä Enthringistä, Scarecellistä ja Frosttidestä, sekä tarkkaan ja harkiten tehdyt kappaleet todellakin toimivat. Vastikään tuoreen ”Daughters” -singlensä julkaissut bändi herätti mielenkiintoa myös Isänmaan toivoja etsineissä hakuvaloissa joten otimme yhteyttä bändiin ja kysyimme hieman bändiltä itseltään miten kaikki sai alkunsa, ja mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Haastattelussa Voidfallenin Henri ja Tommi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Koko yhtyeen yhteinen tavoite on tehdä kaikki mihin ryhdytään mahdollisimman hyvin saatavilla olevien resurssien puitteissa.”

Tommi: Bändi sai alkunsa vuoden 2017 lopussa minun ja Henrin toimesta. Yhteisestä, uudesta projektista oli ollut puhetta jo pitkään, mutta aikaisemmin tilanne ei tuntunut sopivalta. Tällä kertaa yhteinen visio musiikista löytyi heti. Ollaan tunnettu Henrin kanssa yli kymmenen vuotta ja soitettu yksittäisiä keikkoja yhdessä. Meillä molemmilla on suuri palo rakentaa sekä kehittää tätä yhtyettä niin hyvin kuin resurssit vain sallivat ja on hienoa päästä tekemään sitä yhdessä. Tämä koskee toki myös muuta yhtyettä, mutta Voidfallen on perustettu meidän kahden toimesta ennen muun porukan ”rekrytointia” ja tässä oli lähtökohdat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Henri: Voidfallenin on perustaneet minä ja Tommi. ”The Sinners, The Plague and The Voidfallen”-EP:llä kaikki paitsi rummut ja laulut ovat minun äänittämiäni. Mika pyydettiin alunperin 2018 vuoden lopussa soittamaan rummut vain EP:n äänitysten ajaksi, mutta Mikan vakuuttavan suorituksen sekä musiikkia kohtaan osoittaman kiinnostuksen myötä tuntui oikealta pyytää hänet osaksi yhtyettä. Julkaisuun liittyvien suunnitelmien selkeytyessä tuli ajankohtaiseksi löytää yhtyeeseen loput jäsenet hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä keikkoja. Alunperin kokoonpanoa ei ollut tarkoitus koota lähipiiristä, mutta loppujen lopuksi sopivimmat soittajat löytyivät vanhoista tutuista. Basistin rooliin valittiin Lauri Myllylä (Ephemerald & ex-Frosttide) ja kitaraan Aleksi Tossavainen (ex-Drearyym).

Tommi: Toistaiseksi meidän esikois-EP ”The Sinners, The Plague and The Voidfallen” on ainoa julkaisumme, joskin seuraavat kaksi singleä ovat jo valmiina ja odottavat julkaisua. Esikoisalbumin työstäminen on jo aloitettu ja se etenee hyvää vauhtia. ”The Sinners, The Plague and The Voidfallen”-EP:n on miksannut ShedStudios:in Juhamatti Kauppinen ja masteroinut legendaarinen Mika Jussila Finnvoxilta. EP on julkaistu itse. Kappaleen ”Voidfallen” musiikkivideo on puolestaan kuvattu Sipoossa ja Hämeenlinnassa Petri Inkisen (SkriimHouse) toimesta.

Henri: EP:n kappaleissa sekä vielä julkaisemattomissa sinkuissa olen tehnyt biisien rakenteet valmiiksi ja äänittänyt niistä demot. Tämän jälkeen olemme Tommin kanssa yhdessä jatkojalostaneet demot nykyisiin muotoihinsa. Tulevalla albumilla tulee olemaan myös kappaleita mitkä ovat alunperin Tommin kynästä ja yhdessä viimeistelty valmiiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tommi: Kappaleiden teemat pyörivät tietyn tyyppisten yleismaallisten aiheiden ympärillä ja niistä löytyy kosketuspinta johonkin oikeaan tapahtumaan tai tuntemukseen, joka on sitten kirjoitettu dramaattisempaan muotoon. Me emme kuitenkaan halua kertoa tarkalleen mistä jokin tietty kappale meidän mielestämme kertoo, vaan haluamme jättää kuulijalle mahdollisuuden tulkita kappaletta omalla tavallaan.

”Voidfallen on aikansa kuva emmekä pelkää myöskään kehittyä toisenlaiseen suuntaan, mikäli se tuntuu hyvältä tai tukee sen hetkistä visiota.”

Henri: Väkisinkin omaan musiikkiin tulee imettyä vaikutteita musiikista, josta nauttii ja jota kuuntelee. Inspiraationa toimii yleisesti musiikki, tai vaikka jopa yksittäinen kitarariffi, joka herättää itsessä suuria tunteita ja visiona onkin tehdä Voidfallenille musiikkia, jota voi itse pitää yhtä hyvänä. Meidän musiikista on ulkopuolisten henkilöiden toimesta sanottu muistuttavan esimerkiksi Mors Principium Estiä, Aether Realmia ja yhdessä arvostelussa sanottiin sen sisältävän jopa pienen annoksen Dimmu Borgiria.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tommi: Meille kaikille yhtyeenä on tärkeää ja inspiroivaa myös visuaalinen puoli musiikissa. Tästä syystä panostammekin paljon sekä sävellyksellisesti että tuotannollisesti laadukkaan musiikin lisäksi visuaalisiin aspekteihin kuten videoihin, grafiikoihin sekä live-esiintymisiin.

Henri: Loputtomien ideoiden konkretisoituminen kappaleiksi on se mikä on parasta musiikin tekemisessä. Tuntuu mahtavalta tehdä musiikkia niin, että jatkuvasti ideat kehittyy ja kasvaa musiikkia tehdessä. Se inspiroi tekemään lisää musiikkia ja kehittymään musiikintekijänä.

Tommi: Yksinkertaisesta ja pienestä asiasta upean kokonaisuuden kasaaminen on hienoa ja inspiroivaa sekä matkan että lopputuloksen kannalta. Tietysti myös livenä esiintyminen on mahtavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Henri: Tämän yhtyeen kanssa esiintymisestä ei ole vielä ollut oikeasti huonoja kokemuksia. Omat keikkakokemukset ovat muutenkin olleet aina hyviä. Paras henkilökohtainen keikkakokemus on ollut edesmenneen Nosturin lavalla Epicaa lämppäämässä. Paras Voidfallen keikka tähän mennessä oli On The Rocksissa Vornan kanssa.

Tommi: Voidfallenin keikat ovat olleet hyviä kokemuksia, pientä säätöä reissuissa nyt on aina. Paras keikka tämän bändin kanssa omalta osaltani on myös tuo Rocksin keikka, paras keikka itselle oli Brasiliasta kiertueelta, jossa avasimme toisen bändin kanssa Korpiklaania. Samalta reissulta löytyy myös oma huonoin kokemus, jossa keikkapaikan lattia lainehti vettä, lavassa oli reikä ja mikrofoni yritti antaa sähköiskuja.

Henri: Jos Voidfallen pitäisi tiivistää muutamaan lauseeseen, sanoisin sen olevan melodista, vaarallista sekä toisinaan kaunista metallia. Meillä on selkeä visio siitä mitä haluamme musiikiltamme, mutta toisaalta Voidfallen on aikansa kuva emmekä pelkää myöskään kehittyä toisenlaiseen suuntaan, mikäli se tuntuu hyvältä tai tukee sen hetkistä visiota.

Tommi: Nopeaa, melodista ja aggressiivista sekä monipuolista oman genrensä sisällä. Uskomme että musiikkimme pysyy hyvänä ja tuoreena niin kauan kuin teemme kuten meistä hyvältä tuntuu ja meille ei ole ongelma ottaa vivahteita eri tyylistä jos se kappaleeseen sopii. Täyden kokemuksen Voidfallenista saa kun sen kokee livenä. Visuaalinen puolemme tukee musiikkia ja on tärkeä osa yhtyettä. Koko yhtyeen yhteinen tavoite on tehdä kaikki mihin ryhdytään mahdollisimman hyvin saatavilla olevien resurssien puitteissa. Tämä parhaassa tapauksessa johtaa pitkään uraan, joka sisältää monta levyä ja keikkoja suurilla lavoilla hienoille yleisöille.

 

Tulevat keikat
9.5. 45. Special, Oulu: Mors Principium Est, Mors Subita, Voidfallen, Torchia

Voidfallen
Tommi Kangaskortet – Laulut
Henri Vuorenmaa – Lead kitarat
Aleksi Tossavainen – Kitarat
Lauri Myllylä – Basso
Mika Lumijärvi – Rummut

Julkaisut
”The Sinners, the Plague and the Voidfallen” (EP, 2019)

Streamauspalvelut: https://bit.ly/2SmpLvO
Facebook: https://www.facebook.com/voidfallenofficial/
Instagram: https://www.instagram.com/voidfallenofficial/

Bookkaukset hoitaa Heavy Metal Heart Agency / Nanda Hellberg-Cano
nanda@heavymetalheart.com / +358 41 5242 534

 

Luetuimmat

Uusimmat