Kaaoszinen soittolista – sylillinen kotimaista musiikkia viikolta 40

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 7.10.2018

Miltä kuluvan viikon kotimainen musiikki kuulostaa? Mitä kuuluu kuluvan viikon kotimaisen musiikin tekijöille? Kokosimme viikon 40 soittolistalle yhtyeitä, jotka ovat olleet aktiivisia uuden musiikin, levyjen tai keikkojen taholta. Ottakaa nautinnollinen asento, käynnistäkää pitkä soittolistamme ja lukaiskaa bändien viimeaikaiset kuulumiset.

Käynnistetään uutisointi raivoisalla ja saastaisella mustalla menolla. Oululainen black metal -yhtye Rodent Epoch julkaisee debyyttialbuminsa nimeltä ”Rodentlord” lokakuun 12. päivä Saturnal Recordsin kautta. Levyltä löytyvä ”Red Heavens”-kappale antaa viitettä yhtyeen menosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime viikon puolella ilmestynyt haastattelu ei ennättänyt silloiseen soittolistaan, joten se otetaan tälle viikolle mukaan. Lappeenrantalainen Breach The Empire kertoi Kaaoszinelle yhtyeen moninaisista vaiheista. Yhtye julkaisi ”Mantra”-debyyttialbuminsa viime vuonna ja siltä löytyvä ”Hourglass”-kappale löysi tiensä soittolistalle.

Toimittajamme kuunteli vuonna 2005 uransa lopettaneen Sentencedin tuotannon ja laittoi ne paremmuusjärjestykseen. Viikon soittolistaan lisättiin ”Aika Multaa Muistot”-kappale ”The Cold White Light” -albumilta, jota toimittajamme pitää yhtyeen parhaimpana levynä.

Joensuulainen punk-yhtye Nuoret Sankarit julkaisivat ”Lassie palaa autoon”-seiskatuumaisen, jonka toimittajamme arvosteli 8- pisteellä levyarvostelussaan. Toimittajamme kirjoitti, kuinka bändistä paistaa tekemisen into ja vilpittömyys. Soittolistalle ei löytynyt julkaisun nimikkokappaletta, mutta mukaan lisäsimme ”Kaupungin viha”-kappaleen. Nuoret Sankarit esiintyivät tämän vuoden heinäkuussa Puntala Rock -tapahtumassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Mokoma – Tuska 2018.

Soittolistallemme lisäsimme MokomanKesytä perkeleet”-kappaleen. Yhtye on parhaillaan kiertueella, mutta joutuu tekemään sen ainakin osin ilman basisti Santtu Hämäläistä tämän loukattuaan itseään Tampereen keikalla. Ranteensa murtanut Hämäläinen keskittyy toipumiseen sillä aikaa, kun bändi pestasi keikkamuusikoksi Diablosta tutun basistin Aadolf Virtasen.

Black metal -yhtye Urn kirjoittaa parhaillaan uutta albumia, jonka on tarkoitus ilmestyä ensi vuoden puolella. Yhtye kirjoitti sopimuksen Season of Mist Recordsin kanssa, jonka kunniaksi soittolistalle päätyi ”War and Victory”-kappale.

Letkeää stoner-fuzz-desert rockia soittava Kaiser julkaisi toukokuussa ”1st Sound”-debyyttialbuminsa, jolle toimittajamme antoi huikeat 9+ pistettä levyarvostelussaan. Levyltä poimimme soittolistalle ”We Bleed for This”-kappaleen sen kunniaksi, kun bändi toimi lämmittelijänä hollantilaiselle Toner Low -bändille. Toner Low vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa ja kiersi usealla paikkakunnalla. Kiertueen jatkuessa Turkuun yleisö näki myös esityksen paikalliselta I, Captain -yhtyeeltä, jonka ”Kepler 22B”-kappaleen lisäsimme soittolistalle. Tampereen keikalla esiintyi lisäksi helsinkiläinen Scarlet, jonka kappaleita pääsee kuuntelemaan SoundCloudin kautta:

Pakanallinen folk rock ja metal -yhtye Kallomäki julkaisi hiljattain ”Roka Ukri”-debyyttialbuminsa, josta soittolistaan valikoitui ”Suruton saattaja”-kappale. Kyseisestä bisiistä ilmestyi aiemmin musiikkivideo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tampereen valloittanut uuden musiikin klubifestivaali Lost In Music toi paikalle useita kotimaisia bändejä. Soittolistaan lisäsimme tapahtumassa esiintyneiden yhtyeiden kappaleita. Kouvolaiselta, vaihtoehtoista rockia soittavalta Ghost Worldilta päätyi listalle ”Nice Sunglasses”, Rytmihäiriöltä ”Viinapirun kelkassa” sekä  EnsiferumiltaKing of Storms”. Ensiferum etsi kesällä uutta kosketinsoittajaa, ja vielä yhtye ei ainakaan miehistön lisäyksestä ole ilmoittanut.

Lost In Music -tapahtumassa esiintynyt ja hiljattain ”Primitive”-debyyttialbuminsa julkaissut nokialainen Atlas lähtee pian Euroopan kiertueelle Monumentsin kanssa. Atlaksen tuoreelta albumilta soittolistaan päätyi levyn nimikkokappale.

Tapahtumassa mukana olleen sludge stoner metallia soittavan Demonic Death Judgen tuoreimmalta albumilta soittolistaan valikoitui ”Taxbear”-kappale, äärimetallia soittavan Brymirin ”Ragnarök, tamperelaisen industrial metallia soittavan King Satanin tuoreimman ”King Fuckin Satan”-levyn ”Enter Black Fire”-kappale ja tamperelaisen vaihtoehtometallia soittavan Skein-yhtyeen ”Cartographer”-single, joka ilmestyi keväällä musiikkiivideon kera.

Industrial black metal -yhtye Trollheims Grott julkaisee lokakuu 31. päivä ”Aligned With The True Death”-albumin, jolta bändi julkaisi LXFR”-kappaleen kuunneltavaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Hooded Menace

Deathia ja doomia soittava Hooded Menace koki muutoksia, kun sen rivistössä vaihtuivat jäsenet ja päämaja palasi Joensuuhun. Yhtyeessä aiemmin soittanut rumpali Pekka Koskelo palasi bändin riveihin, kun taas Otso Ukkonen poistui basisti Antti Poutasen lisäksi bändistä. Hooded Menace palaa  ”Ossuarium Silhouettes Unhallowed”-levyn kokoonpanoon, jonka vuoksi soittolistalla kuullaan kyseiseltä albumilta ”Cathedral of Labyrinthine Darkness”-kappale.

Kotimainen melodista metallia soittava None Dare Call It Conspiracy julkaisi ”Pawns and Kings” -albuminsa, jolta lisäsimme soittolistaan ”Nevermore”-kappaleen.

Turkulainen Alasin julkaisee marraskuun 2. päivä esikoisalbuminsa ”Harharetket”, jolta on julkaistu musiikkivideoiden keraÄäripäät”-, ”Kysymys”- sekä”Kuori”-kappaleet. Soittolistaan päätyi ”Kysymys”-single.

Flat Earth

Tunnettujen muusikoiden käynnistämän Flat Earth -yhtyeen debyyttialbumi ”None For One” julkaistaan marraskuun 9. päivä. Flat Earth lähtee julkaisun jälkeen Suomen-kiertueelle, minkä kunniaksi lisäsimme soittolistalle syyskuussa julkaistun ”Cyanide”-kappaleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soittolistalle päätyi myös turkulainen Awake Again, joka julkaisi coverin ”Dark Horse”-kappaleesta. Versiosta on tullut livetilanteessa bändille ja yleisölle yksi suosikkibiisi.

Lokakuun 13. päivä Kaaosklubi ja NEM-klubi yhdistävät voimansa ja tarjoavat illan modernin metallin ja hardcoren ystäville. Kyseistä iltaa odotellessa soittolistalta voi hakea tunnelmaa porvoolaisen My Favourite Nemesis -yhtyeen ”Losing Sight”-kappaleella. Bändi kiersi kesällä Eurooppaa lämmittäen Suffocationia. Lokakuisessa tapahtumassa Tampereella esiintyy myös itähelsinkiläinen Watery sekä heinolainen Where’s My Bible, joista edelliseltä laitoimme soittolistalle ”Off We Go”-kappaleen ja jälkimmäiseltä ”Absinthe”-kappaleen. ”Absinthe”-kappaleesta ilmestyi debyyttialbumin yhteydessä musiikkivideo.

Lokakuun 13. päivä tapahtuu myös Jyväskylässä, kun Veturitallilla käynnistyy kaiken ikäisille suunnattu maksuton Musamessu, jossa esiintyvät Trio Niskalaukauksen Nils Ursin, Jari Huttunen ja Seppo Pohjolainen sekä Red Elevenistä  Teemu Liekkala, Spöde Vaalimaa ja Tero Luukkonen. Timo Rautiainen & Trio NiskalaukauksenIsä ei jätä”-kappale löysi tiensä soittolistalle ja Red Elevenin 8.5 pistettä arvostelussa saaneelta ”Fueled By Fire”-EP:ltä lisäsimme ”Back In Time”-kappaleen.

Svart Records julkaisi ”Ottaisinko vaiko en – Lauluja kieltolain vuosilta 1927 – 1932” -albumin, jolle on koottu kattava valikoima 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun kieltolakiin ja alkoholiin liittyviä levytyksiä. Julkaisulta löytyi Heikki Tuomisen laulama ”Kieltolakilaulu”, joka löytyy soittolistalta.

Toimittajamme oli Helsingissä katsomassa Blowup-festivaalia, jossa esiintyivät raivokas Zombie Eater sekä uudistunut Tombstoned. Zombien syöjiltä täydensimme soittolistaa ”Turbo Liver”- ja TombstonediltaTime Travels”-kappaleellta.

Nivalalainen black metal -yhtye Goats Of Doom julkaisee joulukuun 7. päivä ”Rukous”-albumin, jolta on kuunneltavissa jo ”Rukous”-kappale lyriikkavideon kera. Soittolistaan lisäsimme kuitenkin edellisen ”Alla Kirkkaimman Tähden”-albumin nimikkokappaleen.

Stratovariuksen laulajana tunnettu Timo Kotipelto ja Brother Firetriben solisti Pekka Heino lähtevät yhteiselle kiertueelle helmi-maaliskuussa. An Evening of Rock Classics -konsertteissa kuullaan molempien miesten yhtyeiden materiaalia sekä tunnettuja lainabiisejä. StratovariuksenBlack Diamond”-kappale tuo omaa tunnelmaa soittolistaamme, kuten myös Brother FiretribenTaste Of A Champion”.

Sinfonista metallia tarjoava Dark Sarah julkaisi syyskuussa ”The Golden Moth” -albuminsa, jonka ”The Golden Moth”-kappaleesta julkaistiin musiikkivideo. Tuoreen videon kunniaksi Dark Sarahin kyseinen kappale löysi tiensä soittolistalle. Toimittajamme antoi Dark Sarahin levystä 9 pistettä levyarvostelussa ja nosti levyn top 5 -listalleen tämän vuoden osalta. Levyltä toimme ”Wheel”-kappaleen, josta toimittajamme huomauttaa kuinka hyvin JP on integroitunut osaksi Dark Sarahia.

Doom metal -projekti Waterbay julkaisi jälleen uuden coverin. Tällä kertaa tamperelainen kaksikko teki oman version Elvis PresleynJailhouse Rock”-kappaleesta.

Kotimaisen Exploding Eyes Orchestran perjantaina ilmestynyt ”II”-albumi vakuutti toimittajamme, joka antoi 9 pistettä levyarvostelussaan. Romanttisen melankolian hengessä levyltä lisäsimme soittolistaan ”Harmain”-kappaleen.

Kaaoksen Ystävät julkaisivat uuden ”Tällä kertaa”-kappaleen, joka löytyy soittolistalta. Kappale on osa bändin kolmen singlen julkaisusarjaa, joista ensimmäiset olivat ”Huuto” sekä ”Sokeat Sormet”.

Kotimainen rocka-/psychobilly -kvartetti Sysi & Savi on julkaissut kappaleen ”Zombijive”verkkoon kuunneltavaksi, joka on bändin tulevalta debyyttialbumilta:

Haminalainen melankolista, mutta raskasta kuolonmetallia soittava Kaunis Kuolematon on aloittanut yhteistyön uuden musiikkialan yrityksen Loose Mind Productionsin kanssa. Tämän kunniaksi bändin ”Palava Maa”-kappale löytyy soittolistalta. Bändinhän voi nähdä livenä seuraavan kerran 27.10. Turun Saaristobaarissa.

Indie-yhtye LAUMA on kuluvan viikon perjantaina julkaissut ”Keskeltä ohi” -debyyttialbuminsa digitaalisena versiona, ja levyn ”G(O)T”-kappale on mukana soittolistallamme.

Kotimainen rockia soittava Blue Eyed Sons on julkaissut uuden ”Cold Blooded Men” -EP:nsä, jonka nimikkokappale päätyi soittolistaan.

Jyväskyläläinen thrash metallia soittava Wrath of Persecution on julkaissut debyyttisinglensä ”Bringer of Pain” verkkoon, ja siten myös sen lisäsimme soittolistaamme. Jyväskylä Rock Academyyn tänä vuonna valittu yhtye on aloittanut toimintansa vuonna 2016.

Suomalais-yhdysvaltalaisen death metal -yhtye Post Pulseuusi single ”Monster In Me” kulki myös soittolistan joukkoon.

Helsinkiläinen metalliyhtye Hellhole Generator julkaisi ”Into Space” albumiltaan kaksi uutta kappaletta, jotka voi käydä kuuntelemassa täällä.

Myöskin pääkaupungista ponnistava psyke/garage rock -yhtye The Holy Ones julkaisi tuoreen singlensä ”Shine” musiikkivideon kera. Biisi on bändin debyyttialbumilta, joka julkaistaan kuluvan vuoden lopussa.

Kotimainen Firepoven kutsuttiin  joulukuun alussa järjestettävään SIM Sao Paulo -ammattilaistapahtumaan, joka on koko Etelä-Amerikan tärkein Music Industry -kohtaaminen seminaareineen ja showcase-keikkoineen. Kulttuurialan vientikonsepti Bad Samba on edesauttanut Fireprovenin tilannetta, sillä järjestö kartoittaa ja kasvattaa suomalaisen musiikin kysyntää Latinalaisen Amerikan maissa. Yhtyeen ”The Tower”-kappale tarjoilee soittolistalla maistiaisen bändin menosta.

Suomalaistunut, vuonna 2018 perustettu melodinen heavy -yhtye Crow’s Flight on julkaissut uuden singlensä ”Read Between The Lines”, joka on mukana bändin tulevalla albumilla.

Oululainen Napalm Ted julkaisi musiikkivideon kappaleestaan ”The Way”, joka on ensimmäinen musiikkivideo bändin ”Mouthful”-pitkäsoitolta. Sitenpä sille löytyi myös paikka soittolistalta.

 

 

 

Luetuimmat

Uusimmat