Kaarle Viikate ja Jukka Takalo lähtevät yhteiskiertueelle

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 23.9.2016
Viikate (87 of 125)
(c) Jani Kormu

JUKKA TAKALO & KAARLE VIIKATE: ”Iltamat marraskuussa” -akustinen kiertue

Kaksi miestä. Kaksi kitaraa. Lauluja ja tarinoita.

Jukka Takalo ja Kaarle Viikate tekevät marraskuussa viiden päivän yhteisen iltamakiertueen, jossa laulut ja tarinat seikkailevat kuin Pekka ja Pätkä kotimaisen lauluperinteen maisemia ihastellen.

Luvassa on riisuttuja tulkintoja kummankin lauluntekijän tuotannosta ja levyhyllystä vuorovedoin sekä kertomuksia, joita ainoastaan päiväkirjojen lehdet ovat aiemmin saaneet punastellen kuulla.

Alkusysäys kiertueelle tapahtui 2015, kun miehet nousivat yhdessä lavalle Takalon järjestämällä ”Kansallisella lauluklubilla” Oulussa. Sateisen kesäillan tapahtumat jättivät jälkeensä kipinän, johon on tullut nyt aika lisätä tuohta, tervasta sekä loraus taskulämmintä.

Jukka Takalo tunnetaan Aknestik -yhtyeestä sekä vahvasta soolotuotannosta.
Kaarle Viikate on Viikate-yhtyeen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä.

2.11. Tampere, Telakka (klo 21:30)
3.11. Kuopio, Pannuhuone (klo 21.00)
4.11. Turku, Gong 2 (klo 22:00)
5.11. Lahti, Torvi (klo 22.00)
6.11. Oulu, 45 Special (klo 20.00)

Luetuimmat

"Mötley Crüe -paita Dee Sniderin kuvalla" - Marko Annala esittelee bändipaitojaan

haastattelut

Apocalyptican Perttu Kivilaakso kommentoi lyhyesti rumpali Mikko Sirénin lähtöä bändistä

uutiset

Like Kustannus: Maailmankuulun musiikkimogulin Rick Rubinin kirja mullistaa ajattelusi

uutiset

Marko Hietala kertoo Nightwishin bisnespuolen olleen iso syy eroamispäätökseensä

uutiset

AC/DC:n tulevan Euroopan-kiertueen lämppäri selvillä

uutiset

EMP tarjoaa kevätmuotia metallimusiikin ystäville

artikkelit

Uusimmat

Polaris Helsingin Kulttuuritalolla – katso kuvakooste keikalta

livekuvat

Hacktivist julkaisi videon ”Crooks and Criminals” -kappaleestaan

uutiset

Rotting Christ julkaisi videon ”Saoirse”-kappaleestaan

uutiset

Scar Symmetryn rivistössä tapahtuu muutoksia: Yhtyeen rumpali ja kitaristi jättävät yhtyeen

uutiset

Evergrey julkaisi videon ”Ominous” -kappaleesta: Uusi albumi ilmeisesti työn alla tekeillä

uutiset

Midjungards julkaisi musiikkivideon kappaleelle ”Age Is A Number”

uutiset

Sum 41:n uran viimeinen albumi kuunneltavissa kokonaisuudessaan

uutiset

Rajavirta julkaisi debyyttisingle

uutiset

Limp Bizkitin Fred Durst saa oman podcastin

uutiset

Raskasta riffittelyä, ritareita ja taikasieniä – Thermaten videojulkaisu ennakoi tulevaa albumia

uutiset