”Kaikki nuoret punkkarit”: The Clashin Give ’Em Enough Rope 40 vuotta

Kirjoittanut Olli Lehtonen - 10.11.2018

Vaikka synnyin vajaa vuosikymmen yhtyeen The Clash kultakauden jälkeen, se oli yksi nuoruuteni suurimmista suosikeista, aina “nimikkodebyytin” ensimmäisen raidan “Clash City Rocker” ensitahdeista alkaen. Yhtye inspiroi minua, kuten myös lukuisia muitakin nuorukaisia vuosien varrella, perustamaan lukioaikoina oman punk-bändin, mutta se on täysin eri tarina. Lontoossa vuonna 1976 perustettu punk rock -yhtye The Clash juhlii toisen albuminsa “Give ’Em Enough Rope” 40. vuosipäivää 10.11.2018. Siitä huolimatta, että yhtye lukeutuu samaan kastiin brittiläisten “seiskaseiska-punk” -yhtyeiden, kuten The Sex Pistols, Buzzcocks ja Sham 69 kanssa, The Clashin lokeroimista punkin alle on pidetty moninaisten vaikutteiden vuoksi harhaanjohtavana: yhtyeen vaikutteisiin kuuluu niin rockabilly, ska, reggae, funk kuin myös 80-luvulle tultaessa disco. Kyseisen vuosikymmenen alussa yhtye hajosi muun muassa rumpali Topper Headonin huumeongelman ja jäsenten keskinäisten erimielisyyksien vuoksi. Lisäksi yhtyeen energistä live-esiintymistä voi katsella elokuvassa Rude Boy (1980), jossa on löyhän juonen lisäksi n. tunnin verran autenttista livemateriaalia. Sekä elokuva että arvostelemani albumi löytyvät kokonaisuudessaan Youtubesta.

Albumi “Give ’Em Enough Rope” on edeltäjäänsä “The Clashiä” monipuolisempi ja hienostuneemmin tuotettu, mutta yhtyeen tunnettu räyhäkäs punk-asenne on tallella. Albumilla kuullaan myös punkille outoja soittimia, kuten boogie woogie -pianoa ja saksofoneja, mitkä viittaavat yhtyeen rock ‘n’ roll -juuriin. Aloitusraita polkaisee käyntiin ”Safe European Homen” aggressiivisilla aksenteilla, joita seuraa rock ‘n’ roll -tyylinen synkopoitu rytmipoljento. Kappale kertoo yhtyeen epäonnisesta Jamaican matkasta, jonka jälkeen oli mukavaa palata “turvalliseen eurooppalaiseen kotiin”. Kappaletta seuraava “English Civil War” lainaa sekä melodiaa että harmoniaa Amerikan sisällissodan (1861-65) aikaisesta, pohjoisvaltioiden suosimasta laulusta “When Johnny Come Marching Home”. Tämä luo intertekstuaalisuutta ja kytkentää Amerikan sisällissodan ja 1600-luvun Englannin sisällissodan kanssa, mikä ilmentää myös 1970-luvun Ison-Britannian tulenarkaa poliittista ilmapiiriä. Yhtyeelle tunnusomaisesta poliittisesta kannanotosta kielii myös Lähi-idän terrorismia käsittelevä albumin single “Tommy Gun”, jossa kuullaan konekiväärimäinen pikkurumpukuvio. Konekiväärirytmi ilmentää myös kappaleen nimeä, mikä viittaa on legendaariseen amerikkalaiseen, 1920-luvun gangstereiden suosimaan, Thompson-konepistooliin.

Ajankohtaisilla aiheilla jatkaa myös poliisien Operaatio Julieen viittaava “Julies’s Been Working for the Drug Squad”, mikä soveltaa ehkä luonteenomaisimmin yhtyeen rockabilly- ja rhythm and blues -vaikutteita, raspisine saksofonisektioneen, lirkuttavine pianoineen ja groovaavine poljentoineen. Operaatio Juliessa vuonna 1976 huumepoliisi takavarikoi suuren määrän LSD:tä. Balladinomaisessa, keskitempoisessa kappaleessa “Stay Free” kitaristi Mick Jones pääsee ääneen, tarjoten yhden albumin muistettavimmista esityksistä, joka pehmentää Joe Strummersin räkäistä ja aggressivista tyyliä. Lisäksi Jonesin ilmaisuvoimaan ja asenteeseen virtuoosimaisen tekniikan sijaan luottava soittotyyli tekee hänestä yhden tyylikkäimmistä rock-kitaristeista. Muitakaan jäseniä ei tule aliarvioida, sillä jokainen soittaja toi yhtyeelle osansa sen erityiseen soundiin ja tyyliin, kuten rumpali Topper Headonin ja basisti Paul Simoninin tiukka rytmiryhmä. Albumilta löytyy aimo annos niin hienostuneita, mutta rouheita rock-soundeja, nokkelaa lauluntekoa kuin myös tuhtia punk-asennetta. Vaikka albumia seurannut, yhtyeen menestynein, pop-tyylisempi “London Calling” (1979) on mestariteos, “Give ’Em Enough Rope” on aina oleva rikkaan soundinsa ja intertekstuaalisuuksiensa vuoksi henkilökohtainen suosikkini.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleet:

  1. Safe European Home
  2. English Civil War
  3. Tommy Gun
  4. Julie’s Been Working for the Drug Squad
  5. Last Gang in Town
  6. Guns on the Roof
  7. Drug-Stabbing Time
  8. Stay Free
  9. Cheapskates
  10. All the Young Punks (New Boots and Contracts)

Luetuimmat

Uusimmat