Kalmisto – Re-Possessed

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.3.2011

Vuonna 2007 perustettu Kalmisto soittaa melodista death metallia ja teknisesti haastavaa sellaista. Vuoden 2010 lopussa bändi julkaisi uransa toisen levyn, joka saapui toimitukseen tovi sitten. ”Re-Possessed” nimeä kantava julkaisu sisältää viisi biisiä ja kestoa on rapiat 20 minuuttia.

Tunnetta on paljon ja koukeroiset melodiat iskevät heti ensimmäisessä biisissä. Ensimmäisellä kuuntelulla biisit ovat turhan monipuolisia ja tietty tarttumapinta niistä jäi uupumaan. Levy on myös nauhoitettu vähän hiljaisemmalle kuin yleensä, joten jouduin lisäämään kaiuttimista ääntä, jotta musiikki alkoi paremmin hahmottua. Parin kuuntelukerran jälkeen biisit alkoivat tulla tutuiksi ja levyn punainen lanka vihdoin hahmottua selkeämmin.

Tuotanto on laadukasta ja soittimet soivat hyvin, mutta jotenkin laulut jäävät muun musiikin varjoon. En tiedä onko ongelma miksauksessa vai yleissoundissa, mutta paikoittain lauluista ei meinannut saada juurikaan selvää. Myös EP:n viimeisellä kappaleella ”Laughing Dead” olevat puhtaat laulut, vaikkakin ne on laulettu hyvin, olisivat saaneet mielestäni jäädä kappaleelta pois.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Harmittavasti levy kärsii myös pahasta liikayrittämisestä, sillä paikoittain biiseihin on työnnetty ehkä jopa liikaa tavaraa. Onneksi lätyltä löytyy pari biisiä, jotka on onnistuttu pitämään paremmin kasassa. Kolmantena biisinä tuleva ”Full Set Of Stab Wounds” on melodisuuden ja hidastempoisen väliosan kanssa todella kaunista kuunneltavaa sekä myös neljäntenä tuleva ”Blisscapist”, jonka omaperäisesti nykivä kertosäe on nerokkaasti toteutettu. Biisi on myös levyn lyhin ja selkeämpi kuin levyn muut kappaleet.

Kalmiston uusin ei ole sinänsä ihan huono levy ja uskon, että silläkin on kuuntelijansa. Pienellä viilailulla ja kappaleiden yksinkertaistamisella levy olisi voinut olla todella hyvä, mutta nyt se jää valitettavasti hieman keskinkertaiseksi. Yhtye on selkeästi kuitenkin matkalla kohti parempaa ja levyn kaksi onnistunutta kappaletta todistavat sen, että yhtyeellä on potentiaalia vaikka kuinka hyvän levyn tekoon tulevaisuudessa palojen loksahtaessa kohdalleen.

5/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. For The Demons I Possess And For The Demons To Come
2. Heptagramic Dissolvement
3. Full set Of Stab Wounds
4. Blisscapist
5. Laughing Dead


www.myspace.com/kalmistometal

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat