Kalpeat Varjot länkkäröi kesäsinglellään ”Niin kauan”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 2.6.2021

Kalpeat Varjot on turkulaistrio, joka yhdistelee sähkökitaravetoiseen indie-rockiinsa vaikutteita mm. rautalankamusiikista. ”Niin kauan”-singlessä soi yhtyeen rakkaus Ennio Morriconen sävellystyötä kohtaan.

Kolmannella singlellään bändi jatkaa valitsemallaan tiellä, operoiden pelkistetyllä vanhan liiton soundipaletilla. Rautalankakitaroiden ympärille rakentuvaa trio-rocksoundiaan kolmikko täydentää mielellään runsailla stemmalauluilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niin kauan” kertoo ahdistuneisuudesta, siitä kuinka loputtomalta tuntuva pimeys tuntuu väijyvän joka suunnalta. Vaikka biisi on kirjoitettu jo ennen korona-aikaa, on se kuitenkin näinä kummallisina aikoina tuntunut koko ajan varsin ajankohtaiselta. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä synkistelybiisi, vaan teksti on inspiroitunut nimenomaan tällaisista ongelmista vapautumisesta. Vielä on toivoa! Paremmat ajat koittavat lopulta ja silloin on aika ratsastaa auringonlaskuun kuin spagettiwestern-elokuvan pyssysankari!

’Niin kauan’ on rokkaavin uusista biiseistämme ja sitä on ollut mahtavaa vetää niillä muutamalla keikalla, joilla olemme sen päässeet soittamaan. Se on meidän länkkäri-biisimme ja myös jonkinlainen enemmän tai vähemmän tietoinen kumarruksemme elokuvasäveltäjä Ennio Morriconen suuntaan, jonka faneiksi kyllä tunnustaudumme. Bändi on viettänyt pandemia-ajan tiiviisti treenikämpillä uutta materiaalia työstäen ja odottaa parhaillaan kiihkeästi pääsyä takaisin keikkalavoille uusia biisejä esittämään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat