Kamelot Suomeen lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.1.2015

KamelotYhdysvaltalainen progressiivista voimametallia soittava Kamelot saapuu kesän jälkeen Suomeen. Keväällä 2015 uuden albumin julkaiseva bändi nähdään Jyväskylässä 29. syyskuuta, jonka jälkeen iso ja raskas musiikki raikaa 1. lokakuuta Joensuussa ja sitä seuraavina iltoina Seinäjoella ja Helsingissä.

Edellisen kerran vuonna 2013 Suomessa nähty Kamelot on suhteellisen harvinainen ja odotettu vieras. Vuonna 2012 laulajaksi tullut ruotsalainen Tommy Karevik tuo yhtyeen eeppiseen tyyliin uutta ulospäin suuntautuneisuutta, joka kuuluu jo samana vuonna ilmestyneellä, Kamelotin viimeisimmällä pitkäsoitolla Silverthorn.

Kamelotin syksyiset Suomen-keikat ovat osa yhtyeen maailmankiertuetta. Bändin ja yleisön toivomuksesta massiivinen metalli raikaa nyt Suomessa laajemmin kuin Kamelotin historiassa ikinä: Jyväskylä, Joensuu ja Seinäjoki tulevat saamaan Kamelot-kasteen, joka tuntuu vielä pitkään luissa ja ytimissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kamelot (USA)
+ support

ti 29.9.2015 Jyväskylä, Lutakko (liput 26 e / 24 e Jelmun jäsenille)
to 1.10.2015 Joensuu, Kerubi (liput 26 e / 24 e Poppareiden jäsenille)
pe 2.10.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (liput 25 e / 22 e ennakosta/Selmun jäsenille)
la 3.10.2015 Helsinki, The Circus (liput 27 e ennakko / 30 e ovelta)

Jyväskylän, Joensuun ja Seinäjoen liput saatavana Tiketistä ja tapahtumapaikkojen omien verkkokauppojen kautta.
Helsingin liput myynnissä Lippupalvelussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kamelot Suomi kiertue

Luetuimmat

Uusimmat