Karmia – Origin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.8.2011

Laudalta ponnahtaa kuunneltavaksi Helsingissä, vuoden 2010 lopussa perustettu Karmia. Bändi on viisihenkinen visual kei -ryhmä, joka imee vaikutteita kaikista ilmansuunnista – erityisesti japanilaisesta visual keistä. Kun demon nimikkoralli ”Origin” pärähtää käyntiin, ei tiedä mitä tältä orkesterilta oikein odottaa – peukut pystyyn.

Yhtyeen musiikki heittelehtii, rauhallisen lähdön jälkeen tempo hakkaa nopeasti ylös ja alas sekä painettu örinä yllättää kuuntelijan. Pitkät introt ja laulajan epäselvä puolipuheinen laulaminen vaikeuttaa biisiin tarttumista, joistain demon kappaleista huokuu yliyrittämisen tuntua. Örinää kommentoiden voisi sanoa, että se on bändille eduksi, kenties juuri miksatun syvyytensä takia. Mutta rytmiryhmän soittimien volyymia on nostettu liikaa pinnalle, jonka takia laulajan aika-ajoin nenäänkin vetävä puhdas laulu hukkuu soittimien alle. ”Decade” -biisin sekavan alun jälkeen kappaleen pelastaa strategisesti sijoitettu kitaravingutus. Kitara-sankarointi tekee kuitenkin rallille karhunpalveluksen, sillä se osoittaa bändin musiikilliset taidot, mutta pistää ihmettelemään, miksei sama taituruus välity muissa kappaleissa kyseisellä tyylillä.

Fragile for a Reason” on edeltäjäänsä tasaisempi kappale. Toisinkuin suuressa osassa muita biisejä, laulu on tässä vedossa hyvin esillä. Parhaiten biisissä on toteutunut puhtaan laulun ja visual kei -örinän välinen kontrasti. Harmittavaa kyllä, rummut on tykitetty biisissä tukkoon ja rumpali hakkaa peltejä kuin viimeistä päivää. Suoritus olisi soolona hyvä, mutta kun rumpujen päälle rysähtää painavan basson lisäksi vielä kaikki muukin, niin kappale puuroutuu. Parasta biisissä on puolivälin jälkeinen yksinkertaistettu kitaratiluttelu, joka on jälleen ilmeisen strategisesti sijoitettu nostamaan pontta kappaleelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Demon ehdottomasti hienoin veto on ”Decade” -kappaleen akustinen versio, joka on erinomaisesti toteutettu ja raidan musiikillinen yritys välittyy huomattavasti muita kappaleita selvemmin.

Läpikuuntelun jälkeen, suuhun jää pieni tekotaiteellisuuden ja yliyrittämisen maku. Risuja risujen perään, mutta bändillä on kuitenkin selvää potentiaalia, vaikka albumi onkin liiallisen yrittämisen takia hieman yksitoikkoinen. Kappaleiden täytyisi pysyä kasassa hieman paremmin ja liian kikkailun voisi jättää sikseen. Vaikka laajat vaikutteet näkyvät, kaipaisi bändi silti jotain hieman erilaista. Yksittäiset osiot biiseistä toimivat loistavasti, mutta kokonaisuus on vielä turhan raaka poimittavaksi. Seuraavaan demoon sitten pirusti lisää potkua, niin kyllä suomalainenkin visual kei -yhteisö nostaa bändille hattuaan. Lyhyesti virsi kaunis, lisää tunnetta peliin niin kyllä rytisee.

7/10

Kappalelista:
1. Origin
2. Pledged
3. Decade
4. Fragile For A Reason
5. Imprisoned Heart
6. The Shangri-La Murders
7. Deception
8. Ecstasy Road
9. The Circus
10. Decade (acoustic)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/k4rmia

Kirjoittanut: Kalle Hartikainen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat