Kärtsy – Duty Freedom

Kirjoittanut Juha Attola - 1.9.2010

Rockin monitoimimies Kärtsy Hatakka palaa kehiin soololevyn muodossa. Mies on varmasti useimmille tuttu Waltari-yhtyeestään. Ensimmäisenä pisti silmään levyn vierailevat tähdet, Mariko (Kwan), Jussi Selo (Uniklubi) ja BB-Kathy.

Itse levyllä Kärtsy tarjoilee radioystävällistä pop/rockia 11 kappaleen verran. Olisin ehkä itse toivonut vähän ”rohkeampaa” tavaraa, potentiaalia kun miehellä on. Nyt kappaleista jää vähän sellainen maku, että on haluttu tehdä takuuvarmaa jokamiehen poppia. Missään nimessä levy ei kuitenkaan ole mikään heikko esitys koska soitanta on erittäin tiukkaa ja tuotanto puoli muutenkin kunnossa. Levyn toiseksi singleksi valittu ”Round The Roundabout” on kieltämättä oiva single valinta, koska kappaleen tarttuvat melodiat ja kertosäe tarttuvat alitajuntaan samantien. Saman tekee BB-Kathyn kanssa vedetty ”Weak Inside”, jonka kertosäettä huomaa jossain vaiheessa kertaavansa päässään. Myös levyn aloittava ”Wicked” on tätä varmaa tarttuvaa pop/rockia. Vähän rauhallisempi ”Colder” kuulostaa myös hyvältä, ja Kärtsyn ja Marikon laulu toimii erittäin hyvin yhdessä. Kyllä tämän levyn tarttuvuus ainakin minut yllätti, mutta jotenkin tuntuu että kyllästyminen iskee ikävän nopeasti..no ainahan levyn voi laittaa hyllylle ja ottaa uudelleen esiin kun tuntuu siltä.

Lopputuloksena on siis muutama erittäin tarttuva ralli ja muutama aika perus kipale. Tämä on jälleen yksi ns. ”ok” levy. Periaatteessa kaikki toimii mutta jotain kuitenkin puuttuu, jotta levy kestäisi pitemmän aikaista kuuntelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:

1. Wicked
2. I Believe
3. Round The Roundabout
4. You say Love, I Say Hate
5. Gimme Your Love Tonite
6. Weak Inside
7. Lost Inside
8. Out Of Control
9. Colder
10. Kingdom Come
11.Running Away

www.myspace.com/kartsyband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat