Katatonia aktivoitumassa: yhtye juhlistaa kymmenvuotiasta ”Night Is The New Day” -albumiaan juhlajulkaisulla ja minikiertueella

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 20.2.2019

Ruotsalainen melankolisen metallin suuruus Katatonia on osoittamassa jälleen aktivoitumisen merkkejä. Hetken hiljaiseloa viettänyt yhtye on nyt julkistanut juhlistavansa kymmenen vuotta sitten julkaistua ”Night Is The New Day” -albumiaan uudelleenjulkaisun sekä minikiertueen merkeissä. Yhtye soittaa albumin alusta loppuun kuudella konsertillaan Euroopassa, ja julkaisee albumista erikoisversion. Uudelleenjulkaisua koristaa bändin pitkäaikaisen hovisuunnittelija Travis Smithin tekemä uusi kansikuva, ja se on myös miksattu ja masteroitu uudelleen. Yhtyeen kitaristi Anders Nystrom kertoo:

”Minä kuten moni muukin pidämme tätä albumia yhtenä tuotantomme parhaiten tuotetuimmista, synkimmistä ja tunnelmallisimmista albumeista. Sieltä syntyi uusia klassikkoja, kuten ’Forsaker’ ja ’Day And Then The Shade’, jotka ovat olleet lähtemätön osa repertuaariamme. Siellä on myös rikasta kontrastia, joka syntyy kappaleista kuten ’The Longest Year’, ’Liberation’, ’New Night’ ja ’Ashen’. Kaikki nämä kappaleet tukevat albumia kuin pilarit, jotka kannattelevat päivän ja yön painoa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusintapainos julkaistaan toukokuun 17. päivä, ja se on ennakkotilattavissa täältä. Alhaalla on luettavissa yhtyeen kiertuepäivät.

Touk. 20: Luxembourg Rockhal, Luxemburg
Touk. 21: Cologne Live Music Hall, Saksa
Touk. 22: Berlin Columbiatheater, Saksa
Touk. 23: Hamburg Gruenspan, Saksa
Touk. 24: Vosselaar Biebob, Belga
Touk. 25: London Islington Assembly Hall, UK

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat