Katatonia Suomen-keikoille loppusyksystä

Kirjoittanut Teemu Hakala - 13.7.2012

Suomalaisen metalliyleisön suosikki Katatonia saapuu marraskuussa neljän keikan mittaiselle Suomen-kiertueelle. Elokuussa yhdeksännen studioalbuminsa ”Dead End Kings” julkaisevan yhtyeen kiertue starttaa torstaina 8. marraskuuta Joensuun Kerubilta, minkä jälkeen vuorossa ovat Jyväskylän Lutakko, Tampereen Pakkahuone ja lopuksi 11. marraskuuta Helsingin The Circus. Keikoilla nähdään myös Tuska-festivaaleilla vieraillut ranskalainen Alcest ja yhdysvaltalainen Junius. Liput tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina 16. heinäkuuta.

Ruotsin metalliskenen intohimoisin edustaja, Katatonia, on ammentanut musiikkiinsa sisältöä ihmissielujen iättömästä surumielisyydestä jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Progressiivisella otteella doom- ja goottivaikutteita yhdistelevä Katatonia kuuluu ehdottomasti metallimusiikin taitavimpiin tulkitsijoihin.
Katatonia on pitkän uransa aikana käynyt läpi useita miehistönvaihtoja. Vuoden 2012 Katatonia on kuitenkin voimakkaampi ja luomisvoimaisempi kuin koskaan. Elokuussa ilmestyvältä albumilta julkaistu ”Dead Letters” –kappale lupaileekin kiistatonta näyttöä kitaristi Per Erikssonilla ja basisti Niklas Sandinilla vahvistetun Katatonian vyöryävästä vaikuttavuudesta.

Vaikka ”Dead End Kings” -levyn tuottivat Katatonian laulaja Jonas Renkse ja kitaristi Anders Nyström, yhtye jatkoi yhteistyötään tuottaja-säveltäjä Frank Defaultin kanssa. Renkse arvostaa myös muusikkona tunnetun Defaultin kykyä levyn tunnelman luomisessa ja kuvailee tämän ”tekevän kappaileita kappaleiden sisään ja nostavan musiikin toiselle tasolle”. Levyllä myös vierailee hollantilaisen The Gathering -yhtyeen nykyinen laulaja Silje Wergeland.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
To 8.11. Joensuu, Kerubi (ovet klo 21, ikäraja K-18)
Pe 9.11. Jyväskylä, Lutakko (ovet klo 20, ikärajaton / K-18)
La 10.11. Tampere, Pakkahuone (ovet klo 19, ikäraja K-18)
Su 11.11. Helsinki, The Circus (ovet klo 19, ikäraja K-18)

LIPUT:
Myyntiin ma 16.7.2012
Joensuu: 22 euroa + mahd. toimituskulut Kerubin nettisivuilta www.kerubi.fi
Jyväskylä: 24 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi, Lutakon jäsenille 23 euroa + mahd. toimituskulut Lutakon nettisivuiltawww.jelmu.net
Tampere: 26 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi
Helsinki: 26 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat