Kätfishin uusi single saa syksyllä seuraa debyyttialbumista

Kirjoittanut Niko Kuusela - 5.7.2019

Pohjoissavolainen pop/punk-yhtye Kätfish julkaisi juhannusaattona, 21. päivä kesäkuuta uuden kappaleen nimeltä ”Minä rakastan minua”. Kappale on toinen singlelohkaisu syksyllä 2019 ilmestyvältä debyyttialbumilta. Helsinki Recordsin kautta julkaistu single on kuunneltavissa Spotifystä ja muilta digialustoilta. Pitkäsoitto sisältää kahdeksan ennen julkaisematonta kappaletta.

”Uusi sinkku ’Minä rakastan minua’ on itseironinen kerronta itserakkaudesta, jossa loppujen lopuksi herätään todellisuuteen ymmärtäen, että kaikki ei aina menekään oman pillin mukaan. Vaikka biisin teema onkin jossain määrin ’vakava’, niin sen tulkinnasta löytyy tuttua pilkettä Kätfishin tapaan”, kertoo laulaja Riko Rinnekangas.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Odotetaan innolla albumin julkaisua, sillä tähän asti ollaan tiputeltu vaan singlejä yksi kerrallaan. Kevätkiertueella kokeiltiin livesoitossa jo suurta osaa levyn biiseistä ja vastaanotto oli positiivinen”, paljastaa rumpali Petu Partanen.

”Debyyttialbumi on valmis kappaleiden osalta. Jäljellä olisi enää muutamia julkaisuun liittyviä asioita, kuten graafisen ilmeen suunnittelua yms.” valottaa yhtyeen kitaristi Aavee Tikkanen.

Kaksi vuotta toiminnassa ollut iisalmelaissyntyinen bändi nousi suurempaan tietoisuuteen tammikuussa 2019 päästessään keikkailemaan Yhdysvaltoihin X Gameseihin, maailman suurimpaan extremeurheilutapahtumaan. Yhtye on lyhyehköllä urallaan ehtinyt julkaista jo kahdeksan singleä ja yhden musiikkivideon, solmia levytyssopimuksen, soida valtakunnan radioaalloilla ja Spotifyn top-listoilla sekä soittaa aktiivisesti keikkoja  eri puolella Suomea. Kätfishin musiikkia on kuvailtu hyväntuuliseksi ja humoristiseksi ”skeittipunkiksi”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat