Keane heinäkuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 11.5.2012

Brittiläinen pop/rockyhtye Keane julkaisi tällä viikolla uuden albumin ja levyn tiimoilta bändi suuntaa myös tien päälle. Suuressa suosiossa oleva Keane on ollut odotettu Suomen-vieras aina edellisestä, kahdeksan vuoden takaisesta Helsingin-keikastaan lähtien, ja nyt viimein faneille on luvassa hyviä uutisia. Nelikko saapuu nimittäin konsertoimaan Helsingin The Circukseen keskiviikkona 18. heinäkuuta. Lipunmyynti keikalle alkaa tiistaina 15. toukokuuta Tiketissä.

Sumuisesta ja sateisesta Itä-Sussexin Battlesta lähtöisin oleva Keane ponkaisi suuren yleisön tietoisuuteen jo heti debyyttilevyllään – vuonna 2004 julkaistu ”Hopes & Dreams” -albumi möi hurjat yli viisi miljoonaa kappaletta. Iso-Britanniassa yhdeksänkertaista platinaa myynyt levy on palkittu mm. Brit Awardilla. Keane julkaisi vuonna 2006 toisen albuminsa, ”Under the Iron Sea:n”, jonka kansien kalevalaishenkisen ilmeen on luonut Marimekollekin suunnitellut suomalais-brittiläinen taiteilija Sanna Annukka Smith. Kauniin unelias ”Perfect Symmetry” (2008) löi viimeisen sinetin Keanen valtaisalle kansainväliselle suosiolle.

Parin vuoden välein ilmestyneiden levyjen tekeminen ja tiivis kiertue-elämä suosion silmässä kävi yhtyeelle rankaksi. Keanen perustäjäjäsenet Tim Rice-Oxley, Richard Hughes ja Tom Chaplin harkitsivat joinain hetkinä jopa hanskojen nakkaamista tiskiin. Neljävuotinen hengähdystauko levyjen välissä on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja trion pitkäaikainen ystävyys kukoistaa jälleen. Lisäksi mukaan on astunut bassoa sekä koskettimia soittava Jesse Quinn, joka on vain vahvistanut kokoonpanoa. Kitaristia yhtye ei vieläkään kaipaa – edes keikalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keane julkaisi uuden, ”Strangeland”-nimen saaneen albuminsa tällä viikolla ja siltä lohkaistu ”Silenced By The Night” -single soi parhaillaan radioissa. Kappaleista vahvimmin vastaava Tim Rice-Oxley on kuvaillut Dan Grechin tuottamaa ”Strangelandia” yhtyeen rehellisimmäksi ja henkilökohtaisimmaksi levyksi. Grech tunnetaan aikaisemmista yhteistöistään mm. Radiohedin, The Vaccinesin, Howling Bellsien ja Lana del Reyn kanssa.

Oasiksen, Coldplayn ja Travisin jalanjäljissä kulkeva Keane on nähty Suomessa vain kerran aiemmin, vuonna 2004. Poikkeuksellisen intohimoinen keikka ja laulaja Tom Chaplinin ihastuttavan energinen lavashow saattoivat täyden Tavastian lähestulkoon hurmion partaalle. Heinäkuussa fanien pitkä odotus palkitaan ja Keane saapuu The Circukseen tuoreen biisimateriaalinsa sekä vanhempien hittibiisiensä kera.

KEIKKA:
Keane (UK)
Ke 18.7.2012 Helsinki, The Circus
Ovet klo 20.00, ikäraja K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT: 
Myyntiin tiistaina 15.5.2012 klo 9.00
43 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616/ (1,69 euroa / min. + pvm) ja www.tiketti.fi
Ovelta 45 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.

Luetuimmat

Uusimmat