Keikkakulttuurin uudet kymmenen käskyä

Kirjoittanut Joonas Arppe - 31.3.2021

Jep, näin se on; konsertit tekevät paluun nopeammin kuin luuletkaan. Mutta ennen kuin yli vuoden päivät jatkunutta moukarointia kestänyt tapahtuma-ala avaa jälleen ovensa artisteille ja kärsivällisesti odottaneelle keikkakansalle, laadimme teille näppärän ohjeistuksen kuinka asiat keikoilla tulevat jatkossa menemään:

Käsky #1:

Ei vieraslistoja – älä edes kehtaa kysyä. Ei nyt, eikä vielä pitkään aikaan. Mieluiten ei enää koskaan. Jokainen elävän musiikin alan toimijoista on kitunut enemmän tai vähemmän työttömänä yli vuoden ajan – ala tarvitsee kaiken avun, mitä se voi saada. Nyt jos koskaan – osta se v*tun lippu äläkä mukise! Jos koet kuuluvasi illan pääesiintyjän lähipiiriin, maksa lipusta osoittaaksesi tukesi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käsky #2:

Tue paikallista. Ennen kuin juokset pää kolmantena jalkana lippupalveluun ostamaan satasen edestä lippuja ison mediatalon tukeman poptähden Hartsun-keikalle, harkitse voitko käyttää rahasi oman musiikkiyhteisösi hyväksi. Paikallisen taiteen ja kulttuurin säilymisen turvaaminen kaupunkiyhteisöissä on ensisijaisen tärkeää musiikkialan kannalta.

Käsky #3:

Käytä sitä pirun maskia! Jos olet menossa keikalle, suun ja nenän eteen vedetään tarvittavat suojaimet! Ai, sinut on rokotettu? Ei kiinnosta. Sairastit koronan jo kertaalleen? Ei kiinnosta. Covid-19 on juutalaispankkiirien salaliitto? Ei voisi vähempää kiinnostaa. Tapahtuma-alan uudelleenkäynnistämiseen oikein on vain yksi mahdollisuus. Älä ole se yksi pelle, joka pilaa sen mahdollisuuden kaikilta muilta.

Käsky #4:

Tapahtuma-alan toimijat eivät ole lapsenvahtejasi. Joo, me kaikki ymmärrämme; sosiaalinen etäisyyden otto on niin kauhean epämukavaa sinulle. Maskin käyttö on niin kauhean epämukavaa, ja voi voi, vielä juuri sinulle. Olet niin kyllästynyt käyttämään käsidesiä. Yhyy. Vuoden jälkeen haluaisit jo nojata lähemmäksi kavereitasi ja levitellä hengitysteistäsi nousevia pikkuisia pisaroitasi heidän päälleen. On kulunut 13 kuukautta. Tiedät säännöt. Lakkaa valittamasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käsky #5:

Ei juomalippuja tai kaljaa naama-alennuksella. Sama homma – älä edes kehtaa kysyä! Alkoholia tarjoilevat keikkapaikat ovat kituneet pahassa kassavirran puutteessa yhdessä artistien, promoottorien, kiertuehenkilökunnan ja muiden tapahtuma-alan toimijoiden kanssa. Älä ole kusipää, osoita tukesi maksamalla mukisematta. Ketään ei kiinnosta, tunnetko paikan vuoropäällikön yläasteelta.

Käsky #6:

Jätä tippiä. Massoittain lomautetuksi joutuneet keikkapaikkojen tarjoilijat arvostavat elettäsi varmasti. Maksoitko pari neljän euron kaljaa kympin setelillä? Tasaraha.

Käsky #7:

Tue skeneä. Etkö pääse keikalle? Ei haittaa – ei maksa mitään tukea keikkapaikkoja ja artisteja muulla tavoin. Jaa keikkapaikkojen ja esiintyjien postauksia. Kuuntele musiikkia. Jaa tapahtumasivuja Facebookissa. Joka ikisellä pienelläkin päätöksellä on näissä kekkereissä merkitystä.

Käsky #8:

Harjoita ymmärrystä. On kulunut paljon aikaa, ja usean alan toimijan rutiinit ovat sulaneet. Ehkä bändi ei ole yhtä hyvässä tikissä kuin sillon viime keikalla pari vuotta sitten. Ehkä soundi oli vähän tukkoisempi kuin silloin viime kerralla, tai ehkä narikkajono ei vetänyt yhtä nopeasti. Järjestäjillä on käsissään kymmeniä uusia ohjenuoria tapahtumien järjestämiseen turvallisesti – kuten myös faneilla, promoottoreilla ja artisteilla. Kämmäyksiä tulee tapahtumaan. Ennalta-arvaamattomia vahinkoja tulee sattumaan. Harjoita silti ymmärrystä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käsky #9:

Käytä merkkatiskiä. Tue artistia suoraan kädestä käteen. Osta t-paita.

Käsky #10:

Pidä hauskaa. Olet odottanut yli vuoden, että keikat ja keikkakulttuuri palaisivat maan päälle – joten nauti siitä nyt, ja nauti siitä kuin se olisi viimeinen kerta. Tapahtumat ja keikat eivät ole enää itsestäänselvyys. Tule paikalle aikaisin, pysy bileissä iltaan saakka. Tanssi, naura, töni kaveria pitissä. Tapaa uusia ystäviä. Tapaa uusia bändejä. Nauti musiikista ja sen estottomasta voimasta.

Odotamme Kaaoszinen toimituksessa elävän musiikin paluuta kuin kuuta nousevaa. Kun kokoontumisrajoituksista aletaan lähitulevaisuudessa luopua, toivomme juuri sinun pitävän mielessäsi, ettei elävä musiikki ole itsestäänselvää. Ota keikalla ympärilläsi olevat ihmiset huomioon ja muistuta itseäsi; olet osa upeaa suomalaista elävän musiikin kulttuuria! Nähdään keikoilla!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat