Kelttipunkkia Flogging Mollyn sekä Dropkick Murphysin hengessä: haastattelussa Sir Reg

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.6.2016

Sir Reg 2016RuotsiIrlanti-akselilla operoiva kelttipunkkia soittava Sir Reg julkaisee tänään 17. kesäkuuta uuden, järjestyksessään neljännen albuminsa ”Modern Day Disgrace” Gain Musicin kautta. Dropkick Murphysin sekä Flogging Mollyn vanavedessä kelttipunkkiaan soittava yhtye on varsin raikas tuulahdus pohjoismaiseen rock- ja metalliskeneen, joten päätimme kysellä yhtyeen kitaristi Chris Inouelta hieman bändin taustoista sekä yhtyeen tuoreesta albumista.

Miten vuosi on lähtenyt käyntiin noin yleisesti?

Chris Inoue: Olin aika kiireinen äänityksen kanssa viime syksystä tämän vuoden maaliskuuhun, jolloin saimme valmiiksi editoinnit ja nauhoittelut. Luovutimme raidat Jacob Hansenille, joka on erittäin lahjakas tanskalainen tuottaja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän on työskennellyt monen hyvän metallibändin kanssa.

Chris Inoue: Niinpä. Olimme hyvin tyytyväisiä hänen työhönsä. Nyt oikeastaan olemme olleet vain innoissamme tulevan levyn julkaisusta.

Jacob Hansen ei ole ihan tyypillisin tuottajavalinta kelttipunkbändille, joten miten teidän polkunne kohtasivat?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Chris Inoue: Mietimme eri vaihtoehtoja. Meillä oli lista muutamista nimistä ja etsimme henkilöä, joka pystyisi tuomaan esille parhaan soundin akustisista soittimista. Olimme kaikki sitä mieltä, että Jacob olisi paras kaveri hommaan kuunneltuamme listalla olleiden ehdokkaiden tuottamia levyjä.

Ennen kuin mennään tulevaan albumiin, haluaisin tietää yleisesti taustastanne. Ilmeisesti ainakin yksi teistä asuu Irlannissa ja loput Ruotsissa, olenko oikeassa?

Sir Reg Modern Day Disgrace 2016Chris Inoue: Oikeastaan asia on niin, että laulajamme Brendan on kotoisin Irlannista, Dublinista, mutta hän asui Ruotsissa suunnilleen vuodesta 2009 lähtien ja muutti Kööpenhaminaan pari vuotta sitten. Suurin osa meistä on kyllä kotoisin Ruotsista. Olemme hyvä porukka erilaisia tyyppejä.

Kuinka vaikeaa albumin tekeminen on, kun kaikki eivät asu samassa maassa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Chris Inoue: Se vaatii paljon suunnittelua. Suurin osa bändin tyypeistä soittaa myös coverbändissä, joten kun he ovat koossa, koetamme iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Esimerkiksi jos coverbändillä on keikka, yritämme pistää kasaan session, jossa voimme saada parit biisit nauhalle.

Ja onneksi netti auttaa tiedostojen lähettelyssä.

Chris Inoue: Niinpä. Brendan lähetti minulle demot, joissa oli vain akustiset kitarat ja osassa laulut. Ohjelmoin hieman rumpuja siihen päälle ja lähetin ne hänelle takaisin, jotta näkisimme, löytäisimmekö kappaleisiin oikean fiiliksen, minkä jälkeen lähetimme demot lopuille tyypeille. Jokainen bändin jäsen lisäsi omat mausteensa siihen päälle, mikä on tavallaan hieman pelottavaa, koska ei voinut tietää, mitä odottaa, ennen kuin kuuli valmiin tuotoksen.

Kuuntelin tulevaa levyä, joka oikeastaan kuulostaa aika tyypilliseltä irkkupunk-meiningiltä. Tämä on jännää, koska suurin osa teistä ei kuitenkaan ole Irlannista kotoisin. Mistä omat vaikutteesi sitten tulevat?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Chris Inoue: Brendanin vaikutteet toki tulevat Irlannin suunnalta, mutta Karin esimerkiksi kuuntelee paljon klassista musiikkia ja hyvää pop/rockia, kun taas minä ja Tommie olemme sellaisten bändien kuin NOFX ja Bad Religion suuria faneja. Uskoisin, että kaikki tämä vain sekoittuu hyvin yhteen.

Kun kuuntelin tulevaa levyä, ensimmäisenä mieleeni tulivat Dropkick Murphy’s, Flogging Molly ja muut vastaavan tyyliset bändit, joten oletko ottanut näistä vaikutteita?

Chris Inoue: Kyllä ja ei. Tämä on vaikea genre soittaa ja olla kuulostamatta muilta. Luulisin, että irkkupunk-bändien välillä löytyy aina joitain samankaltaisuuksia. Tavallaan löysimme kuitenkin oman soundimme, ja olen hyvin tyytyväinen siihen, millaisia kappaleista tuli.

Edellinen albuminne ”21st Century Loser” julkaistiin 2013 ja ”Modern Day Disgrace” julkaistaan siis nyt 2016. Olitte melko aktiivisia aiempien levyjenne julkaisutahdin kanssa, joten oliko tähän kolmen vuoden taukoon jokin erityinen syy?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Chris Inoue: Vaihdoimme levy-yhtiötä näiden kahden levyn välissä ja vaihdoimme myös joitain jäseniä. Mutta luulisin, että nyt oli vain aika pienelle itsetutkiskelulle niin musiikillisesti kuin bändin yhteishengenkin suhteen. Se tuli tarpeeseen, vaikka emme sitä erityisesti suunnitelleet; kolme vuotta vain sattui kulumaan.

Sanoitkin, että teillä on uusi levy-yhtiö, Gain Music. Miten päädyitte tekemään diilin sen kanssa?

Chris Inoue: Rupesimme kontaktoimaan eri levy-yhtiöitä, mutta Gain tuntui meille parhaalta valinnalta. Olimme tätä ennen indie-lafkan huomassa, joten nyt tuntui olevan hyvä aika pistää hommia vähän isolleen ja saada apua musiikkimme tunnetuksi tekemiseen. Ensiksi nyt Ruotsissa, mutta toivomme, että Sonyn auttamina pystyisimme kasvamaan isommiksi.

Luulisi, että teidän tyyliselle musiikille olisi Briteissä isompi kysyntä kuin Skandinaviassa?

Chris Inoue: Skandinaviassa on hankala lyödä läpi. Keikkoja olemme soittaneet etupäässä Saksassa ja olemme siihen tyytyväisiä, mutta esimerkiksi Ruotsi on aika hankalaa soittaa.

Sir Reg onkin ensimmäinen ruotsalainen kelttipunk-bändi, jota olen kuullut, ja rupesin miettimään, tiedänkö ainoatakaan suomalaista kelttipunk-bändiä, mutta eipä tullut mieleen.

Chris Inoue: Se onkin aika marginaalinen genre.

Mistä uuden albumin nimi ”Modern Day Disgrace” tulee?

Chris Inoue: Se on otettu kappaleesta ”Fake Hero” ja sattui sopivasti tiivistämään albumin teeman, eli kun miettii, millaista hevonpaskaa nyky-yhteiskunnassa ympäri maailman tapahtuu.

Eurooppa yleisesti on tällä hetkellä aika kaoottisessa tilassa, terroristi-iskut ja pakolaisten virrat ja niin edelleen.

Chris Inoue: Jep, se on  yksi massiivinen kaaos.

Millä tavalla tämä tuleva albumi poikkeaa edellisestä ”21st Century Loser” -levystä? Mitkä ovat pääasialliset erot, ja oliko teillä jokin uusi musiikillinen suunta, mihin halusitte viedä bändiä?

Chris Inoue: Kuten aiemmin mainitsin, halusimme tuoda akustisuutta etualalle. Sitä emme oikeastaan ole tehneet debyyttimme jälkeen. Kaksi muuta levyä olivat melko rock-vaikutteisia, mutta nyt halusimme akustisten soitinten loistavan. Sehän tekee tämän genren. Halusimme orgaanisempaa ja livemäisempää soundia, joka ei kuulostaisi siltä, että muutama tyyppi on nauhoitellut jotain studiossa. Toivon, että onnistuimme hyvin.

Miten tärkeää mielestäsi bändien hyvä livekunto on nykyään, kun levytkään eivät enää myy niin paljoa?

Chris Inoue: Jos asiaa katsotaan levy-yhtiön puolelta, se on kaikki kaikessa, koska se tuo rahan. Itse sanoisin, että livenä soittaminen on hauskin osa bänditoimintaa, joten minulle keikkailu on tärkeintä.

Lueskelin Wikipedia-sivuanne ja huomasin, että olette saaneet paljon kehuja ja palkintoehdokkuuksia erilaisissa kategorioissa. Mikä on mielestäsi paras saavutuksenne tähän mennessä? Onko jotain tiettyä muistoa, joka nousisi ylitse muiden?

Chris Inoue: Tämä oli oikeastaan ennen minun aikaani bändissä, mutta olen aika ylpeä sekä samaan aikaan kateellinen Sir Regin kiertueesta Misfitsin kanssa. Jo sekin on siunaus, että ylipäätään voimme tehdä kiertueita. Koska Skandinavia on haasteellinen paikka keikkailla, olen tyytyväinen, että pääsimme kuitenkin Sweden Rock Festivalille pari vuotta sitten, mikä on ehkäpä minulle suurin saavutus tähän mennessä.

Sweden Rockin kiinnittämät bändit ovat yleensä aika vanhoja, joten tuoreemmalle bändille on erityisen hyvä saavutus päästä mukaan line-upiin.

Chris Inoue: Sanoisin myös niin. Satuimme soittamaan samaan aikaan kuin Black Sabbath, joten se oli aika mielenkiintoista.

Pääsittekö tapaamaan Sabbathin tyyppejä?

Chris Inoue: Valitettavasti emme, mutta kuulimme heidät pienen matkan päästä, festivaalikentän poikki.

Suomessa on kesällä paljon erilaisia festareita ja Ruotsissakin niitä taitaa olla aikamoinen liuta. Jos sinun pitäisi järjestää oma festarisi ja päättää kolme pääesiintyjää, mitä haluaisit nähdä omalla festarillasi ja miksi?

Chris Inoue: Vaikea kysymys. Olisi kieltämättä hauska olla pääesiintyjänä omalla festarillaan, joten pistäisin Sir Regin sinne kärkeen. Kuten sanoin, olemme Tommien kanssa suuria NOFX-faneja, ja he ovat hulluja kiertueilla, joten olisi hauska lisätä heidät rosteriin vain nähdäkseen sen hulluuden.

Oletko nähnyt heitä livenä?

Chris Inoue: Kyllä vain, ja olemme Tommien kanssa menossa katsomaan heitä myöhemmin tänä kesänä. Odotan sitä kovasti.

NOFX on kyllä todella hyvä livebändi. Mitäs viimeiseksi pääesiintyjäksi?

Chris Inoue: Hmm… vaikeaa. Blur on yksi minun ja Brendanin suosikeista, joten sanon että Blur. Loistava livebändi myös, ehkä parempi ysärillä, mutta joka tapauksessa.

Lopuksi vähän tulevaisuudensuunnitelmistanne: Onko teillä esimerkiksi suunnitelmissa tulla Suomeen soittamaan jonain päivänä?

Chris Inoue: Haluaisimme kyllä. En ole varma, mitä suunnitelmia meillä on kiertueiden suhteen, muuta kuin että kierrämme Euroopassa lokakuussa ja marraskuussa. Lisäksi on muutama keikka Ruotsissa tänä kesänä, mutta eipä paljon sen kummempaa. Yleinen suunnitelma on vain tehdä keikkoja.

Ok. Jää siis nähtäväksi, päädyttekö tänne, mutta toivomme näin. Kiitos paljon ajastasi ja paljon onnea uuden levyn suhteen. Onko sinulla jotain terveisiä suomalaisille faneillenne?

Chris Inoue: Toivottavasti näemme pian ja toivottavasti pidätte uudesta levystä, siinäpä se tiivistettynä!

https://www.facebook.com/sirregband/

Luetuimmat

Uusimmat