Kesäistä rockia Turusta: Atomic Annien video ”What If?” -kappaleesta Kaaoszinen ensiesityksessä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.6.2021
Kuva: Juha Kurri

Turkulainen fuzz rockia soittava Atomic Annie valmistelee parhaillaan materiaalia debyyttialbumiaan varten ja yhtye esiintyy tänä kesänä Metallivuori-festareilla 16.7. ja SmugglerRokissa 6.8. Bändi on

Yhtyeen laulaja Benjamin Strömsund kertoo kappaleesta seuraavaa:

”What If? kertoo ihmisistä, jotka kokevat oikeudekseen puuttua asioihin ja tuomita ihmisiä vailla parempaa tietoa. Miksi juuri heidän pitäisi saada äänensä kuuluviin aiheesta, josta eivät tiedä yhtään mitään? Sanoitukset eivät jää kuitenkaan vain muiden syyttelyyn, vaan niissä pohditaan hyvinkin inhimillistä pelkoa: mitä jos minä olen täysin samanlainen? Loppujen lopuksi kappaleesta jää käteen halu ymmärtää ja olla armollinen muita kohtaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi kertoo tuoreesta videostaan seuraavaa:

”What If? -kappaleen musiikkivideo kuvattiin yhtyeelle tutuissa maisemissa. Vanha verstas sijaitsee Kemiönsaarella, josta osa bändistä on kotoisin, ja se on tarjonnut puitteet Baltic Jazz festivaalien jatkoille, joissa Annie on esiintynyt kahdesti. Ympäristössä ja musiikissa on paljon samaa – se on yhdistelmä vanhaa ja nykypäivää, rujoa ja kaunista. Vaikka kyseessä on perinteinen soittovideo, sisältyy siihen kuitenkin tarina, joka kietoutuu kappaleen sanoituksiin. Fokus vaihtuu muista itseen ja siitä takaisin. Intensiteetti kasvaa loppua kohden sekä musiikillisesti, että visuaalisesti, käsi kädessä.”

Voit katsoa yhtyeen tuoreen videon Kaaoszinen ensiesityksen kautta tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat