Kaunis Kuolematon

Kesäkuun 27.-28. päivä Helsingin ytimessä jytisee, kun Metallihumala II valtaa On the Rocksin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.5.2018
Kaunis Kuolematon

Enää ei tarvitse valita maukkaiden oluiden ja hyvän musiikin välillä – Metallihumala tarjoilee molemmat sievässä kahden päivän paketissa. Debyytillään vuonna 2016 suuren suosion saavuttanut minifestari palaa nyt eetteriin entistä kokeneempana ja vahvempana. Tule ottamaan alkulämmöt Tuska-viikonloppua varten ja nauttimaan hävyttömän hyvästä oluttarjonnasta On the Rocksin uudistuneelle liveklubille!

Tapahtuma käynnistyy keskiviikkona 27.6. groovaavissa tunnelmissa, kun lauteille nousevat haminalainen kuolometalliyhtye Kaunis Kuolematon, omilla ehdoillaan black ’n’ rollia vetelevä Kuoleman Galleria sekä Helsingistä ponnistava tulevaisuuden lupaus Corrosium.

Torstain 28.6. esiintyjäkattaus ottaa heikoimmilta luulot pois, kun illan pääesiintyjän paikalle marssii Omnium Gatherumista, Forcefeedfailedista, Oddlandista sekä Pain Confessorista tutuksi tulleiden muusikoiden kokoama Death-tribuuttibändi Death To Some. Alkuiltakaan ei jätä paljoa arvailujen varaan, kun lavalla nähdään vastikään uuden levynsä julkaissut thrash-pumppu Axegressor sekä viime vuoden Tuska-lavalla kotimaisia thrash metal -covereita esittänyt Demonztrator.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtumassa festarikansalle monipuolisia olutelämyksiä tarjoilee Metallihumalan luottoyhteistyökumppani ja huonoa olutta vastaan taisteleva kiertolaispanimo Humalove Brewing.

keskiviikko 27.6.
Corrosium
Kuoleman Galleria
Kaunis Kuolematon

torstai 28.6.
Demonztrator
Axegressor
Death to Some

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput Tiketistä (https://www.tiketti.fi/Metallihumala-II-On-The-Rocks-Helsinki-lippuja/54624)
ke 8 eur (ovelta 9 eur)
to 12,50 eur (ovelta 13 eur)
2 pvän lippu 16,50 eur (ovelta 17 eur)

Metallihumala on vertaansa vailla oleva minifestivaali, jossa kotimainen metallimusiikki kohtaa laadukkaat käsityöläisoluet. Tapahtuman debyytti nähtiin marraskuussa 2016 Bar Bäkkärissä. Konseptillaan runsaasti kiinnostusta herättäneen Metallihumalan toinen tuleminen metelöidään On the Rocksissa kesäkuussa 2018.

http://metallihumala.fi/ | https://www.facebook.com/metallihumala/ | https://www.facebook.com/events/177131899508514/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat