Kevytmetallin juhlaa kolmessa erässä – Amaranthe, Follow The Cipher ja Blind Channel Helsingissä

Lauantaina 16.2.2019 Helsingissä järjestettiin kevytmetallin juhlat, kun Blind Channel, Follow the Cipher ja Amaranthe valtasivat nordiksen jäähallin. Viimeksimainittu ruotsalaiskuusikko on vuodesta 2011 alkaen kasvattanut mainettaan kotimaassamme vuosi vuodelta, ja viimeisimpänä virstanpylväänä yhtyeen menestystarinassa oli viimelauantainen pääesiintyjäkeikka Helsingin jäähallin Black Boxissa.

Illan korkkasi puoli kahdeksalta aloittanut Blind Channel. Tämä oululaisyhtye perustettiin vasta vuonna 2013, mutta kaksi studioalbumia ja yli sata keikkaa myöhemmin yhtye esiintyi Helsingissä kuin vanha tekijä. Valkoisiin vaatteisiin sonnustautunut poppoo heitti todella energisen keikan, eikä esiintymisintoa tuntunut lannistavan kolkon jäähallin vielä toistaiseksi vähälukuinen yleisö. Laulajalta irtosi hyväntuulinen spiikkaus ilman mitään silmiinpistävää harmitusta lämppäristatuksesta johtuen, joskin yleisöön kohdistetut kehut olivat paikoitellen hieman liian läpinäkyvää nuoleskelua. Blind Channel ilmoittaa musiikkityylikseen ”violent popin”, mikä on ihan osuva kuvaus yhtyeen raskaasti runttaavalle, mutta melodiselle ja voittopuolisesti puhdaslauluiselle ulosannille. Yhtyeen kolmenkymmenen minuutin setti oli nopeasti ohi, mutten yhtään ihmettelisi, vaikka Blind Channel olisi tuossakin ajassa ehtinyt tienaamaan jäähallin yleisöstä nipun uusia faneja.

Reilun viidentoista minuutin väliajan jälkeen soittovuoroon tuli ruotsalainen Follow The Cipher, joka Blind Channelin tapaan oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Tässä vaiheessa väkeä oli ehtinyt paikalle jo hieman enemmän ja hyvä niin, sillä Follow The Cipher esitti oikein mukiinmenevän 45-minuuttisen setin power metallia. Koppalakkiin ja punahihaiseen nahkatakkiin sonnustautunut solisti Linda Toni Grahn toi lauluäänellään mieleen Battle Beastin Noora Louhimon, mikä ei suinkaan ole kummankaan kannalta epäedullinen vertaus. Mitenkään yhtyeen omaa materiaalia väheksymättä keikan kohokohta oli ehdottomasti Sabaton-cover ”Carolus Rex”, jonka kirjoittamiseen osallistui aikoinaan Follow The Cipherin perustanut kitaristi Ken Kängström. Sabatonin kappaleiden voima ja energia välittyvät ilmeisesti huolimatta siitä kuka niitä soittaa, sillä kyseisen bändin keikoilta tuttu jokaista biisiä seuraava rytmikäs käsientaputus käynnistyi tälläkin kertaa heti lainabiisin loppusointujen vaiettua. Tämän lisäksi Follow The Cipher esitti muun muassa kappaleet ”Winterfall”, ”Play With Fire” ja ”Valkyria”.

Kello 21.30 tuli viimein pääesiintyjä Amaranthen vuoro. Yhtye on kiertänyt koko alkuvuoden pitkin Eurooppaa promotoiden viime syksynä ilmestynyttä ”Helix”-albumiaan, ja ristiretken viimeiset etapit olivat Oulussa ja Helsingissä. Nämä kaksi kaupunkia toimivat samalla Amaranthen uran ensimmäisten areenatason pääesiintyjäkeikkojen näyttämöinä, joten odotukset niin bändin kuin yleisön puolelta olivat niin sanotusti tapissaan. Heti avauskappale ”Maximizen” aikana yleisöä lämmitelleet pyrot tekivät selväksi, että homma on nyt isollaan ja säästöpossua on mahdollisesti jouduttu kurittamaan tuotantoarvojen maksimoimiseksi.

Uusi albumi ”Helix” näytteli odotetusti suurta roolia keikkasetissä, mikä oli tällä kertaa sekä uhka että mahdollisuus, sillä itse en viimelauantaiseen keikkaan mennessä ollut ehtinyt (tai ”ehtinyt”) kyseisen levyn kappaleisiin hirveästi paneutua. Tämä ei häirinnyt keikkaelämystä onneksi ollenkaan, vaan uudet kappaleet toimivat oikein hyvin, ja parhaiten edukseen erottui balladi ”Unified”. Uusien biisien ohella mukana oli liuta vanhoja tuttuja herkkupaloja, kuten ”Hunger”, ”Invincible”, ”Amaranthine” ja koko keikan päättänyt ”The Nexus”, joka on yksi yhtyeen jo viiden albumin mittaisen katalogin hienoimmista hetkistä.

Amaranthen kautta aikain ensimmäisten areenakeikkojen luoma paine näkyi pienenä hermostuneisuutena erityisesti solistikaksikko Elize Rydin ja Nils Molinin otteissa. Laulusuoritukset itsessään menivät oikein hyvin, mutta välispiikeissä parivaljakon ajatukset eivät aina pelanneet yhteen ja seurauksena oli päällepuhumista ja pientä hämminkiä, kun yksi halusi heittää läppää yhdestä ja toinen toisesta aiheesta. Yhtye myös soitti 21 kappaletta kattaneen settinsä läpi yllättävän lyhyessä puolentoista tunnin ajassa, ja vaikka teknisesti kaikki meni hyvin ja show oli näyttävä, tunnelma jäi kokonaisuutena hieman tasapaksuksi. Pientä miinusta on annettava myös valojen käytöstä, sillä paikoitellen lavalta kohtisuoraan yleisöön paistaneet kirkkaat valot olivat suorastaan sokaisevia.

Pikkupuutteistaan huolimatta Amaranthen toistaiseksi isoin keikka Helsingin jäähallissa oli ehdottomasti todistamisen arvoinen tapahtuma. Yhtye on vuosien varrella tehnyt paljon määrätietoista työtä ja on viiden studioalbumin iässä ansaitusti siinä pisteessä, että se on kypsä soittamaan pääesiintyjäkeikkoja klubeja isommilla estradeilla. Puhtaasti yhtyeen fanin näkökulmasta on kuitenkin todettava, että siinä missä viimelauantainen keikka Helsingissä oli toistaiseksi suurin ja komein mitä olen heiltä nähnyt, ei se kuitenkaan ollut se kaikkein paras tai hurmoksellisin.

Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: AJ Johansson