Kickback – Et Le Diable Rit Avec Nous

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.1.2012

Pariisissa vuonna 1991 perustettu metallisen hardcoren edelläkävijä Kickback on kaukana nykypäivän hardcoren perinteisestä soundista ja sisällöstä. Nämä pahamaineiset miekkoset tarjoilevat hardcorensa kylmänä, karuna ja ajoittain myös black metallin katkuisena.

Tällä kertaa syynissä oleva ”Et Le Diable Rit Avec Nous” on yhtyeen uran viides täyspitkä albumi. Näyttäisi siltä, että useita vuosia hiljaiseloa viettänyt yhtye on taas aktivoitunut, mutta kuinka pitkäksi aikaa?

Vaikka ajat muuttuvat, niin bändin asenne ja mielipuolinen raivo ovat pysyneet samana; ilmapiiriin on myös haettu entistäkin hämärämpää ilmaisua. Tänä päivänä Kickbackin musiikkia kuvailevatkin hyvin termit raivokas, intensiivinen, raaka ja likainen. Riffityöskentely albumilla on loistokasta, yleinen ilmapiiri äärimmäisen painostava ja vokalistin rääkyminen edelleen täysin omaa luokkaansa. Sekaan on ujutettu pienoisia viitteitä noisesta ja sitäkin enemmän black metallin kylmistä äänimaailmoista. Ainoa ongelma tuntuu olevan muutamien kappaleiden lässähtäminen, ennen kuin päästään kunnolla vauhtiin. Se voi tosin olla myös tarkoituksellistakin, mutta nuo väkisin oudot linjanvaihdokset menevät kyllä itseltäni pahemman kerran ohi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn loppuun on myös lisätty kahdeksannen raidan jälkeen kaksin kappalein jonkin sortin hardcore/noise/hip hop -kokeiluja, jotka olivat sinällään ihan mielenkiintoinen kokemus kuulijan kannalta, mutta toteutus jäi sen verran rankasti b-luokan tasolle, että en jää kaipaamaan niitä lisää. Koska näitä kuitenkin edelsi muutaman minuutin hiljaisuus kahdeksannen raidan lopussa, niin annan armoa enkä laske niitä mukaan levyn kokonaispistemäärään.

7/10

Kappalelista:

01. Sorption
02. Triumph And Disgust
03. We Prowl, They Crawl
04. Le Chant Du Diable
05. Cavalcare La Tigre
06. Weltanschauung
07. Stained I
08. Stained II
09. It’s A Burning Hell
10. Mind Of A Lunatic

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/#!/KCKBCK

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat