Kieroa ja kiehtovaa savolaista rockia – arviossa Makrofagin debyyttialbumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 25.5.2018

Nykypäivänä yhä useampi suomalaisyhtye tekee musiikkia englanniksi, joten kun vastaan tulee suomen kielellä laulava yhtye, erottuu se väkisinkin muusta massasta. Makrofagi ei tosin erotu pelkästään suomenkielisten kappaleidensa vuoksi, vaan myös yhtyeen erikoisen äänimaailman sekä persoonallisen vokalistinsa puolesta.

Makrofagin täyspitkä alkaa hyvin lämminhenkisesti ”Juhlat kirotuille” -kappaleella, jonka alussa kirjaimellisesti toivotetaan kuulijat tervetulleiksi. Kappale on rakennettu hyvin kertomusmaiseksi, ja sanoitukset ovat äärimmäisen kuvailevia ja yksityiskohtaisia. Samanlaisia piirteitä on havaittavissa myös muualla albumissa, kuten ”Kertomus valtiaasta”- ja ”Kuolevainen kansa” -kappaleissa.

Rautalampilaisyhtyeen debyytti on äänimaailmaltaan myös hyvin kirjava. Levyltä löytyy ”Uinuva muinaisen” muodossa väkevä rock-runttaus. Vastaavasti ”Balladi kahdelle kuihtuneelle” ja ”Kunnes kuolema meidät erottaa” edustavat levyn progressiivisempaa antia. ”Balladi kahdelle kuihtuneelle” -kappale muistuttaa kertosäkeistöissä hieman Tehosekoitinta. ”Ensimmäisen asteen yhteys” on aluksi melodialtaan keveä, mutta kahden minuutin jälkeen päästään jälleen nauttimaan Makrofagin groovista ja vokalisti Anttu Röntysen persoonallisesta rääkymisestä. Pitkäsoiton päättävä ”Kuolevainen kansa” on myös oma mielenkiintoinen lukunsa levyllä, joka kannattaa kuunnella puhuttelevien sanoitustensa vuoksi. Kappaleen sanoitusten teema on apokalyptinen, joka kuvailee ihmiskunnan viimeisiä hetkiä maan päällä. ”Kuolevainen kansa” on loistava päätös Makrofagin täyspitkälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Makrofagin vahvuudeksi voi laskea kertomusmaiset sanoitukset, Röntysen omintakeisen äänen sekä yhtyeen kyvyn luoda oikeanlaisia äänimaisemia tukemaan sanoituksia. Levyä kuunnellessa monet kappaleet heräävät henkiin ja niiden synnyttämiä mielikuvia on helppo muodostaa omassa mielessään. Vaikka osa albumin kappaleista – tai oikeastaan kaikki – voisivat nimiensä puolesta olla peräisin Kotiteollisuuden levyiltä, ei levyn sisältö muuten anna viiteitä Kotiteollisuuden suuntaan. Makrofagi on persoonallinen, suomen kielellä laulava, vaikeasti määriteltävä rock-yhtye, jonka musiikkiin kannattaa tutustua. Yhtyeen debyyttialbumi on vahva kokonaisuus, mikä osittain selittynee sillä, että yhtyeellä on kokemusta musiikin luomisesta EP-julkaisujen kautta. ”Makrofagi” on valintasi etenkin, jos satut pitämään hieman vinksahtaneesta huumorista.

8/10

Kappalelista:

  1. Juhlat kirotuille
  2. Balladi kahdelle kuihtuvalle
  3. Jumalatar
  4. Kertomus valtiaasta
  5. Kunnes kuolema meidät erottaa
  6. Hukkuvan laulu
  7. Vaiennetun veljeskunnan viimeinen lähetys
  8. Uinuva muinainen
  9. Ensimmäisen asteen yhteys
  10. Kuolevainen kansa

Makrofagi Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat