Kinetik Control tekee paluun supersankareiden kanssa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.5.2019

Kinetik Control teki vuonna 2018 paluun yli viiden vuoden tauon jälkeen. ”Last Choice” -single huomattiin myös kansainvälisessä mediassa, ja muun muassa Irish Times arvosti singlen viidellä tähdellä viidestä. Kappale päätyi myös huippusuositulle Fifa 2019 -pelin viralliselle soittolistalle. Tasan vuosi myöhemmin julkaistaan uusi single ”Superheroes”, joka jatkaa uutta kansainvälistä elektropopin linjaa.

Yhtyeen laulaessa ”they say that we are losers but we are never gonna stop” tulee Kinetik Controlin asenne harvinaisen selväksi. Jo vuonna 2006 toimintansa aloittanut yhtye ei ole ansainnut arvostustaan helpolla, ja Kinetik Control on matkan varrella sivuutettu useasti varsinkin kotimaassaan. Kinetik Controlin olemassaolo on sijoittunut suomenkielisen musiikin valtakaudelle, jossa englanninkielisen musiikin osa on ollut valua marginaaliin. Rakkaus musiikin tekemiseen on kuitenkin toiminut bensana yhtyeen moottorissa, ja ”Superheroes” on kaikessa iskevyydessään supertarttuva ja ajankohtainen kappale. Tarina jokaisen ihmisen sisäisen supersankarin löytämisestä tempaa mukaansa ja muistuttaa suomalaisten huippuartistien mahdollisuudesta menestyä myös kansainvälisillä markkinoilla. Kappaleessa fiittaa taiwanilainen laulaja Valen Hsu, joka on aikaisemmin valittu Aasian parhaaksi naispoplaulajaksi japanilaisen AsiaPop-lehden toimesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen ensi vuonna julkaistavan neljännen albumin tuo USA:ssa tuttuun tapaan markkinoille Watermusic Records, eikä Kinetik Control ole katoamassa mihinkään. Suomessa singlen julkaisee Toyboyz Records, peli- ja elokuvamusiikista tunnettu suomalaisamerikkalainen digiyhtiö.

Vuosina 2007-2013 kolme täyspitkää albumia ja yhden EP:n julkaissut yhtye muistetaan elektronisesta poprockistaan, joka saavutti kotimaisen lista- ja radiomenestyksen lisäksi näkyvyyttä myös ulkomailla. Ennen viiden vuoden taukoaan Kinetik Control esiintyi muun muassa Popkommin pop/rock-päälavalla ja Yhdysvalloissa legendaarisilla NAMM-messuilla Finest Import -lavalla vuonna 2014. Saavutuksien ainutlaatuisuutta alleviivaa se valitettava tosiasia, että suomalaisten pop-artistien menestyminen ulkomailla ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys.

Kinetik Control 2019:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sauli Vuoti –laulu, koskettimet/ohjelmointi
Mika Haapasalo – basso
Harri Hytönen – kitara
Jarkko Luukkonen – rummut ja perkussio

Luetuimmat

Uusimmat