Kings & Kerosene – Kings & Kerosene

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.10.2012

Joensuulainen Kings & Kerosene soittaa ”likaista stadium-rockin ja punkrockin yhdistelmää”. Arvosteluun on saapunut bändin nimeä kantava debyyttidemo.

Kun demobändi ilmoittaa soittavansa ”stadium-rockia”, voidaan sanoa asenteen olevan kohdillaan. Bändin ulosannista tulee kyllä mm. Mötley Crüe mieleen, joten suunta on varmasti oikea. Kyllähän tässä haiskahtaa tutut vanhat kuviot, ja tyylisuunnan kliseet on saatu kivasti nauhalle. Tietysti kun asenne on kohdillaan, jotenkin sitä osasi odottaa ja toivoakin. Tuotannollisesti mennään nykystandardien mukaan, ja soittimet soivat mukavan voimakkaasti.

Kings & Kerosene antaa mukavan nostalgiatripin, mutta alkuinnostuksen jälkeen biisit ovat lopulta ne, jotka ratkaisevat. Neljä biisiä kestävän demon kappaleet ovat varmasti tehtyjä, ja oikeastaan porukasta erottuu demon päättävä ”Any Day”, jossa on hiukan nykyaikaisempaa suuntaa. Useammalla kuuntelulla nämä pienet vivahteet nousevat esiin myös muista biiseistä, ja kappaleisiin pääsee ihan eri tavalla sisälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kitarointi on läpi demon mukavan tarttuvaa, ja vokalistilla on kivan ”ilkikurisen” kuuloinen ääni. Kaveri vetää myös suhteellisen monipuolisesti, joten siitä myös iso plussa. Kyllähän tätä jaksaa kuunnella useammankin kerran, vaikka sitä pyörää tai edes satulaa ei ole keksitty uudestaan. Kings & Kerosene on varmasti pienessä baarissa katsomisen arvoinen bändi, vaikkei se mikään stadioni olisikaan.

7/10

Kappalelista:
01. War of the Roses
02. As Long As You Love Me
03. Mr. Moonshine
04. Any Day

http://kingsandkerosene.viinyl.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3 comments on “Kings & Kerosene – Kings & Kerosene”

  1. Fap

    Loistava demo, tällä bändillä on aivan vitusti potenttiaalia

  2. Bop

    Täytyy tällä kertaa olla kyllä samaa mieltä demosedän kanssa: biisit on kyllä niin jo kuultuja että huhhuijjaa, mutta asennetta riittää senkin edestä. Bändillä on kyllä helvetisti potentiaalia, mutta jatkossa toivoisin jotain mikä erottaisi heidät siitä muusta stadion rock massasta.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat