KISS tuo jäähyväiskiertueensa Rockfestiin – saapuu Suomeen Def Leppardin kanssa!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.11.2018

Maailman ehdottomasti tunnetuimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva KISS saapuu Hyvinkään Rockfestiin ensi kesäkuussa. KISSin esiintyminen on osa heidän laajaa End of The Road -jäähyväiskiertuettaan, joten kyseessä on yhtyeen viimeinen vierailu maassamme. KISSin lisäksi Rockfest julkistaa tänään toisenkin pääartistin, sillä festivaalin päälavalle nousee kesällä myös legendaarinen Def Leppard. Molemmat yhtyeet nähdään Rockfestissa sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Rockfestistä on samalla tulossa koko ensi kesän kovin rock-tapahtuma maassamme. Jo aiemmin on julkaistu Slipknotin ja Disturbedin tulo Rockfestiin. Kaiken lisäksi Ritchie Blackmoren johtama Rainbow saapuu esiintymään Hyvinkään lentokentälle päivää ennen Rockfestiä, torstaina 6. kesäkuuta. Lisää Rockfestin artistijulkaisuja on luvassa loppuvuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KISSin ura on kestänyt jo huikeat 45 vuotta. Yhtye käynnistää ”End of The Road” -jäähyväiskiertueensa Kanadan Vancouverista 31. tammikuuta ja koko kevään jatkuvan Pohjois-Amerikan kiertueensa jälkeen yhtye saapuu ilahduttamaan viimeistä kertaa myös eurooppalaisia ihailijoitaan.

KISS on Rock & Roll Hall of Fameeen nimetty yhtye, ja sen levyjä on myyty yli sata miljoonaa ympäri maailman. – Kaikki, mitä olemme saavuttaneet uramme aikaan, on ollut miljoonien faniemme ansiota. Ilman heitä emme olisi mitään. Ilman heitä emme olisi täyttäneet klubeja, areenoita ja stadioneita kaikkein näiden vuosien aikana. Nyt toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi katsomaan meitä viimeisen kerran, yhtye toteaa.

Vuonna 1977 perustettu brittiläinen Def Leppard nähtiin edellisen kerran Suomessa South Park -festareilla vuonna 2015. Yhtye on toiminut samalla kokoonpanollaan jo vuodesta 1992 alkaen. Tässä legendaarisessa ryhmässä ovat mukana Joe Elliott (laulu), Rick Savage (basso, Rick Allen (rummut), Phil Collen (kitara) ja Vivian Campbell (kitara).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rockfest järjestetään viime kesältä tutuksi tulleella Hyvinkään lentokentällä kolmipäiväisenä 7.-9.6. ja sen lipunmyynti on jo alkanut tapahtuman kotisivuilla www.rockfest.fi/liput. Myynnissä on yhden päivän early bird -lippuja hintaan 85 euroa ja kolmen päivän lippuja hintaan 135 euroa.

Viime vuonna toista kertaa järjestetty Rockfest on lunastanut huippuvauhdilla paikkansa suomalaisessa festivaalikesässä. Hyvinkään lentokentälle nousee lukuisten esiintymislavojen lisäksi rockintäyteinen ravintolamaailma sekä satoja vieraita palveleva leirintäalue.

Rockfestin ikäraja on K-18.

Festivaalin nettisivut: rockfest.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KISS: www.KISSonline.com
Def Leppard: www.defleppard.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat