Kivijalkalevykaupan Helsinkiin perustanut Misery Index -laulaja Jason Netherton vieraili KaaosTV:n livestriimissä: ”Suomalaisilla metallibändeillä on ehdottomasti oma uniikki tapansa tehdä musiikkia”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.10.2020

Baltimoressa vuonna 2001 alkunsa saanut death metal -yhtye Misery Index työstää parhaillaan musiikkia tulevaa albumiaan varten, jonka julkaisu tulee tapahtumaan vuoden 2021 aikana Century Media Recordsin kautta. Yhtyeen laulaja-basisti Jason Netherton muutti Suomeen kolme vuotta sitten ja avasi hiljattain underground-musiikin pitkän linjan moniottelijan, Petri Eskelisen kanssa Helsinginkadulle Helsinkiin kivijalkakaupan nimeltä The Other Records.

Death metaliin, grindcoreen, doomiin sekä edellämainittujen johdannaisiin keskittyvä liike tähtää täyttämään Suomessa pitkään vallinneen tyhjiön, jossa raskaan musiikin levykauppatarjonta on keskittynyt lähinnä black metaliin tai suurempien toimijoiden käsiin. The Other Records pyrkii tuomaan erityisesti esiin Suomen verevää ja pitkät perinteet omaavaa death metal -skeneä, jonka tuotoksia on hehkutettu underground-piireissä 90-luvun alusta näihin päiviin asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jason vieraili hiljattain KaaosTV:n Instagramin livestriimissä kertomassa tuoreita kuulumisiaan ja pohti mm. Baltimoren sekä kotimaisen metalliscenen eroavaisuuksia, ja sitä mikä tekee hänen mielestään suomalaisesta metallimusiikista niin uniikin kuuloista verrattuna muiden maiden yhtyeisiin. Jason kertoo haastattelussa lisäksi levykaupan avaamisesta. Voit katsoa livestriimin kokonaisuudessaan tästä:

View this post on Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A post shared by Chaoszine (@chaoszine_official)

KaaosTV:n voit laittaa Instagramissa seurantaan täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat