Kliseistä mutta viihdyttävää: arviossa Crazy Lixx -uutukainen ”Ruff Justice”

Kirjoittanut Markus Mickels - 3.5.2017

”Ruff Justice” on nimi, joka antaa olettaa räväkkää ja räkäistä meininkiä levyltä, joka nimeä kantaa. Jos Crazy Lixx on kuitenkin entuudestaan tuttu orkesteri, tietää enemmänkin odottaa melkoisen poppia ja siloteltua tukkaheviä. Ja niin onkin, että ”Ruff Justice” tarjoaa kuuntelijalleen hyvin saman linjaista matskua bändin edellisen nimikkolevyn kanssa vaikka molemmat kitaristitkin ovat ehtineet kyseisen levyn jälkeen bändillä vaihtua. Lähimmäs levyn nimen synnyttämiä mielikuvia pääsee ”Hunter of the Heart”, joka kuuluukin levyn kärkihetkiin lehmänkelloineen ja hiukan Toto-viboja antavine kitara- ja synasoundeineen. Levyn räväkkäämpiin hetkiin kuuluu myös menevä ”Shot with a Needle of Love”, ja kärkihetkiin taas nopea, mutta melodinen ”Kiss of Judas”.

Suurimmaksi osaksi ”Ruff Justice” on kuitenkin Crazy Lixxille tuttua, erittäin perinnetietoista ja melodista popheviä. Tämä tulee selväksi jo heti levyn alussa, kun sen starttaa erittäin menevillä riffeillä ja lehmänkelloilla pelaava ”Wild Child”. Biisillä on myös erittäin siisti kauhuelokuvamainen musavideo, joka kannattaa ehdottomasti katsastaa. Loistavasta nostatuksestaan huolimatta biisi kuitenkin hieman lässähtää kertsiin tultaessa, joka on suoraan sanottuna hiukan laimea. Tämä vahvojen kertsien puute onkin seikka, joka harmillisesti vaivaa levyn paria muutakin muuten erittäin toimivaa biisiä. Esimerkiksi muuten levyn kevyesti parhaaksi biisiksi kohoava vastustamattoman poppi ”Walk the Wire” lässähtää myöskin odotuksia huomattavasti laimeampaan kertsiin.

Tyydyttävän kertsin puutteesta ei kuitenkaan kärsi kylläkin hiukan oudonniminen ”XIII”, jonka bändi kirjoitti uuteen ”Friday the 13th” -videopeliin. Pelin soundtrackilta löytyvät myös levyn päätösraita ”Live Before I Die” ja ”Killer”, joka toisin kuin nimi voisi antaa odottaa, on balladi. Kauhutunnelmaa biisit eivät kauhupelikytköksistään huolimatta sisällä, vaikkakin ”XIII” sisältää kyllä ihan tunnelmallisia koskettimia. Toisaalta jos kuuntelee esimerkiksi Alice Cooperin ja Dokkenin kasarilla kauhuleffatunnareiksi päätyneitä biisejä, eivät nekään mitenkään merkittävästi aavemaisuuteen pyri. Siinä mielessä Crazy Lixx on kyllä kirjoittanut biisejä, jotka ovat erittäin uskollisia ”He’s Back (The Man Behind the Maskin)” ja ”Dream Warriorsin” kaltaisille kasarikauhutunnareille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä perinnetietoisuus uhkaa kuitenkin nousta yhdeksi bändin suurimmista kompastuskivistä. Esimerkiksi levyn melodisimpiin biiseihin kuuluva ”Snakes in Paradise” sisältää kylläkin tarttuvia koukkuja, mutta ne kaikki tuntuvat jotenkin häiritsevän tutuilta. Ihan kuin ne olisi jo kuullut parempien bändien paremmissa biiseissä.

Kompastuskivistään huolimatta ”Ruff Justice” on kokonaisuutena kuitenkin erittäin toimiva paketti, jonka parissa viihtyy hyvin sen keston ajan. Mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä vähemmän sen puutteisiin alkaa enää kiinnittää huomiota, musiikin ja fiiliksen viedessä mukanaan. Ketään tämä levy tuskin käännyttää tämän genren intohimoiseksi kuuntelijaksi, mutta jos jo valmiiksi on joko Crazy Lixx -fani tai diggaa muuten vain kasarivaikutteisesta melodisesta hard rockista, niin tämä levy tulee kyllä jättämään hymyn huulille.

8+/10

KaaosZine levytKappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Wild Child
2. XIII
3. Walk the Wire
4. Shot with a Needle of Love
5. Killer
6. Hunter of the Heart
7. Snakes in Paradise
8. If It’s Love
9. Kiss of Judas
10. Live Before I Die

Crazy Lixxin kotisivut
Crazy Lixx Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Markus Mickels

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat