Knuckle Up! – Motivation From Misery

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.7.2011

Saadessani levyn kouraani (oikeammin ilmaistuna iPodiini) yhtyeeltä joka kantaa nimeä Knucle Up!, odotin jotain Five Finger Death Punchin ja Dead By Aprilin väliltä, mutta onnekseni nimi vain pääsi hämäämään jälleen kerran. Kansitaide puolestaan toi mieleen 80-luvun lopun hip hop-albumin ja täysin puihin meni sekin arvaus.

Nyt itse asiaan, New Jerseystä kotoisin oleva Mediaskare Recordsin uusi tulokas Knuckle Up! paukuttaa niin tiukkaa metallista hardcorea, että sen rinnalla kalpenee vähintään sata lahjattomampaa lajitoveria. Yhtyeen musiikki on täynnä aitoa kyrpiintyneisyyttä, groovia, nopeaa rummuttelua, timantin kovia riffejä ja ripaus vanhan koulun meininkiä. Paketin kruunaa vielä vokalistin selkeä, mutta äärimmäisen vihainen artikulointi. Lyriikoiden taso kuitenkin jää sille tavanomaiselle ”oon epätoivoinen ja vittuuntunut, mutta pohjalta noustaan” -tasolle, eikä niiden sisällöstä siten käy ilmi mitään uutta.

Päällimmäisenä albumi tuo mieleen Terrorin legendaarisen debyytti-EP:n ”Lowest of The Low” ja onhan ”Motivation From Miseryn” nimikkoraidalla vierailemassa kyseisen yhtyeen päämies Scott Vogel. Lisäksi albumilla kuullaan myös toinen yhtä innokas feattaaja Andrew Neufeld (Comeback Kid), sekä hieman tuntemattomampi miekkonen Martin Gonzalez (Billy Club Sandwich).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ainoina kompastuskivinä albumilla ovat lähes samankaltaiset kappaleet, joiden erottaminen toisistaan vaatii useiden kertojen kuuntelun sekä tarttuvien kertosäkeiden totaalinen puute – vaikka köörilauluja löytyy kyllä senkin edestä. Debyyttialbumiksi ”Motivation From Misery” on kuitenkin äärimmäisen kova suoritus ja mieleen jäi vaikutelma siitä, että yhtye on löytänyt oman polkunsa jo kertaheitolla.

8/10

Kappalelista:

01. Lillypads
02. Attitude Adjustment feat. Martin Gonzalez (Billy Club Sandwich)
03. The Pain
04. Motivation From Misery feat. Scott Vogel (Terror)
05. Lude
06. Altered Beast
07. White Lighters
08. Heated
09. Third Person
10. Never Looking Back feat. Andrew Neufeld (Comeback Kid)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/njknuckleup
Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat