Nightwish Lahti

Koettuja elämyksiä ja tulevan odotusta – viikon 51 soittolistalla jälleen monipuolista tarjontaa

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 25.12.2018
Nightwish Lahti

Jouluaaton iltana on hyvä pureutua koetun viikon tunnelmiin. Viime viikko herätteli jälleen aurinkoisen kesän odotusta etenkin festivaalien ja tapahtumien osalta. Myös useat livekeikat ja show’t tarjosivat ikimuistoisia hetkiä, joiden tunnelmiin voi soittolistallamme palata. Lisäksi monet bändit julkaisivat maistiaisia ensi vuonna ilmestyvistä julkaisuistaan. Nyt on siis hyvä syy vetäytyä sohvalle hyvään muotoon ja antaa monipuolisen musiikkikattauksen siirtää ajatukset pois joulupöydän kattauksista.


Serpico tuo joulutunnelmaa ”Happy Happy Christmas” -kappaleellaan, joka käynnistää soittolistamme. Biisistä on tehty myös musiikkivideo, jonka voi käydä kurkkaamassa tästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jyväskyläläinen, metallia soittava Lucidity julkaisi ”Surface”-kappaleensa, joka on mukana bändin ensi vuonna ilmestyvällä ”Oceanum”-albumilla.

Battle Beast SaariHelvetti 2017

Metalliyhtye Battle Beast ilmoitti tulevasta albumistaan strategisia tietoja. ”No More Hollywood Endings” -levy näkee päivänvalon maaliskuun 22. päivä, ja sen kansitaidetta voi ihailla täältä. Maaliskuun aikana bändi on mahdollista nähdä livenä Helsingissä, Turussa, Tampereella sekä Oulussa. Kyseisillä keikoilla esiintyvät Battle Beastin lisäksi Arion sekä Tyrantti. Live-elämystä odotellessa voi soittolistamme kautta kuunnella Battle BeastinEnter The Metal World” -kappaleen, ArioninPunish You” -biisin sekä TyrantinToteemi”-singlen.

Energinen, instrumentaalista rockia soittava jyväskyläläisyhtye NYOS julkaisee ”Now.”-albuminsa helmikuun 22. päivä. Levyltä on kuunneltavissa ”Zebracazebra”-kappale, joka löytyy myös listallamme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Kuva: Maija Lahtinen

5. huhtikuuta Oranssi Pazuzu sekä Dark Buddha Rising julkaisevat yhteistyössä Waste of Space Orchestra -nimellä albumin ”Syntheosis”, joka on alun perin tilausteos Roadburn-festivaaliin Hollantiin. Albumista on katsottavissa traileri, mutta soittolistallemme lisäsimme bändien omat kappaleet ”Vasemman Käden Hierarkia” sekä ”Mahathgata II”.

Joensuussa järjestettävä Ilosaarirock ilmoitti tulevia esiintyjiään. Kotimaisen musiikin tarjonnasta vastaavat mm. Ville Valo & Agenst ja Kingston Wall. Heiltä kuullaan soittolistalla ”Paratiisi”- sekä ”I Feel Love” -kappaleet

Shiraz Lane – Nosturi, Helsinki – 3.3.

Helsingissä juhlittiin rock-kulttuurin ja -journalismin elävän legendan Klaus Flamingin 60-vuotisjuhlakonserttia, jossa oli tarjolla monipuolista ohjelmaa. Soittolistallemme lisäsimme synttäreillä esiintyneiden bändien kappaleita: Kotipelto & Liimatainen Duon Hunting High and Low”, Shiraz LanenHarder to Breathe”, Lost SocietynRiot”, Bad Companyn ”Can’t Get Enough”, Lordin ”Naked in My Cellar”, Maj Karman ”101 tapaa olla vapaa”, The 69 EyesinLost Boys” sekä ViikatteenVeri Kiehuu Hymyillen”. Illasta on myös nähtävillä valokuvaajamme Hannu Tiaisen ikuistamat valokuvat.

Miettiin teki Svart Recordsin kanssa sopimuksen, jonka myötä yhtyeeltä ilmestyy ”…ja bändin jätkät” -albumi tammikuun 18. päivä. Soittolistalle lisäsimme bändiltä ”Askel Rakkauteen” -kappaleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helsinkiläinen punkrock-yhtye Pässilauma esiintyi perjantaina Helsingin Cactuksessa, minkä innoittamana bändi antoi Kaaoszinelle haastattelun. Pässilauman kuulumisia lukiessa voi samalla kuunnella soittolistaltamme ”Keittiön Tervehdys” -kappaleen, joka löytyy tänä vuonna ilmestyneeltä ”Horros”-EP:ltä.

Heavy metal -yhtye Beast In Black julkaisi tulevan ”From Hell With Love”-albuminsa teosta videon. Levyhän ilmestyy helmikuun 8. päivä, ja sitä odotellessa listaltamme laitetaan soimaan bändin ”End Of The World” -kappale.

Tammikuisessa Svart Recrodsin nimikkofestivaalissa nähdään Callisto, Atomikylä, Pelagos sekä Throat, joilta lisäsimme ”Wormwood”-, ”Pakoputki”-, ”Code”- sekä ”Maritime” -kappaleet soittolistalle tunnelmaa nostattamaan. Lisäksi tapahtumassa esiintyy Timo Kaukolampi, joka päättää illan soolosetillään. Häneltä löytyy listaltamme ”Askeleet”-kappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Swallow the Sun

John Smith Rock Festival ilmoitti lisää tulevan kesän esiintyjiä, joiden joukossa on death ja doom metalin mestari Swallow the Sun. Yhtyeeltä on tulossa tammikuun 25. päivä ”When A Shadow Is Forced Into The Light” -albumi, jolta on kuunneltavissa ”Lumina Aurea” -kappale. Kyseinen biisi repi yhtyeen sanoittaja Juha Raivion ”sydämen palasiksi ja poltti sielun mustaksi tuhkaksi”. Tämä tunnelmallinen single päättää viikkoisen soittolistamme. John Smith Rock Festivalissa nähdään myös ExcalionAmorphis, Omnium Gatherum sekä The 69 Eyes. Viimeisimmältä on tulossa keväällä uusi albumi ja bändiltä löytyy kappale soittolistamme alkupäästä. Muilta festarissa nähtäviltä bändeiltä soivat listallamme kappaleet ”Amelia”, ”Amongst Stars” sekä ”Rest in Your Heart”Amorphis nähdään myös Tuska Open Air festivaalissa, joka yhtä lailla julkaisi lisää esiintyjiä.

Melodista metallia soittava Blood Region julkaisi viikon aikana ”Tales of the Backwoods”-debyyttialbuminsa, jossa on mukana Voice of Italy -kilpailusta tuttu Ira Green. Bändin levyltä valikoimme soittolistaamme ”Kaiho”-kappaleen.

Purkkapopin prinsseiksi itseään mainostaneet Pyhät Tepot esiintyivät Helsingin Ääniwallissa, jossa paikalla oli toimittajammekin. Illan fiilikset voi lukea keikkaraportista, jossa paljastuu, kuinka illan lämmittelijä Ruanda soitti energisen setin ja kuinka Pyhien TeppojenKiasman Alkolta Kisahalliin””-kappale sai aikaan huikean yhteishoilauksen. Sitenpä lisäsimme bändiltä kyseisen kappaleen myös listaamme, kun taas Ruandalta soi ”Kerro Kerro Kuvastin” -kappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Children of Bodom @ Unholy Winter Fest 2018

Metalliyhtye Children Of Bodom julkaisee maaliskuun 8. päivä ”Hexed”-albuminsa Nuclear Blast Recordsin kautta. Bändi julkaisi viikon aikaan soittovideon tuoreesta ”Under Grass And Clover” -kappaleestaan, jonka lisäsimme myös listaamme viihdyttämään.

Mikkeliläinen suomirockin sanansaattaja Baltix julkaisi ”III”-albuminsa, jonka ”Lupaus”-kappaleesta on nähtävillä musiikkivideo. Videon voi katsoa sivuiltamme, mutta kappale soi myös listallamme.

Stam1na, Nosturi Helsinki Syksy 2018

Stam1na esiintyi Tampereella kahtena peräkkäisenä iltana, joista toimittajamme oli todistamassa jälkimmäisen menoa. Tunnelmia voi lukea sivuiltamme, ja soittolistalla soi ”Sananen lihasta” -kappale, joka vanhempana tuotantona lämmitti toimittajaamme erityisesti.

Tuska-Torstain haku on käynnissä. Kaikki innokkaat bändit voivat tammikuun 9. päivään asti hakea mukaan. Viime vuoden menon virkistämiseksi lisäsimme soittolistalle Tuska-lavan vallanneelta KeomaltaBloodstar”-kappaleen. Tuska-Torstain toiseksi sijoittuneelta Pahan Ikonilta lisäsimme listaan ”Murtuneet”-kappaleen ja kolmanneksi kivunneelta I RevoltiltaThe Deep End”-singlen.

Helsinkiläinen death/doom -yhtye God Disease julkaisee ”Drifting Towards Inevitable Death” -debyyttialbuminsa helmikuun 15. päivä. Esimakua tulevasta tarjoaa ”Descending Into The Abyss” -kappale, jonka videon pariin pääsee tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=2HfogcJ6kuA

Nightwish esiintyi Helsingissä Hartwall Arenalla 15. joulukuuta. Show oli niin ainutlaatuinen ja mahtipontinen, että saimme peräti kahdelta toimittajaltamme raportit illasta. Ensimmäisessä raportissa fiilistellään koko ilta alusta loppuun, ja toisessa tekstissä toimittajamme käy läpi bändin ja fanien välistä tunnelmaa. Kiertueen päätöskonsertista on nähtävillä myös upeita valokuvia sekä livevideoita. Soittolistalle lisäsimme Nightwishin ”Slaying The Dreamer” -kappaleen, joka päättyi Hartwall Arenalla komeisiin pommeihin.

The Holy Ones julkaisi uuden ”The Calm”-singlen, joka on mukana bändin alkuvuonna ilmestyvällä debyyttialbumilla. Single on yhdeksän ja puolen minuutin mittainen psykedeelinen aavikkotrippi, jolla kuulijat johdatetaan avaruuteen ja jätetään sinne.

Kormus julkaisi juhlasingletrilogiansa viimeisen osan, joka kantaa nimeä ”Asfalttisotilas”. Bändi kertoi, että laulu on omistettu kaikille reissutöitä tekeville henkilöille, jotka tietävät, miten ongelmia on helppo paeta lähtemällä pois kotoa toiselle puolen Suomea tai maailmaa.

Hardcore/metal/punk -ryhmittymä UZI julkaisi ”Aktiivimalli 3” -esikoisjulkaisunsa, joka sisältää kolme kappaletta. Julkaisun voi kuunnella kokonaisuudessaan tästä:


Medeia julkaisi jälleen ”Xenosis”-levynsä teosta AntiXmas-kalenterivideon, jossa pureudutaan bändin bassonauhoituksiin sekä lauluosuuksiin. Soittolistallamme soi MedeianAntiXmas”-kappale.

Inkvisition muistuttaa, että heikoimmista on pidettävä huolta ja auttajia arvostettava, sekä että ahneus on pahasta. Tätä korostaa bändin tuore ”Hengellinen laulu” –single.

Kuva: Serena Solomon

Turkulainen thrash-metal -yhtye Endstate julkaisi ensimmäisen EP:nsä ”Enter the Storm”. Bändin julkaisulta poimimme levyn nimikkokappaleen mukaan listalle.

Toimittajamme oli fiilistelemässä folk-yhtyeiden esitysten parissa Savonlinnassa. Vähäsarjan, Samoajan ja TreesinSitten me muutamme Ruotsiin” -, ”Nails and a Spear” – sekä ”Out In The Open” –kappaleita kuunnellessa kannattaa myös lukaista toimittajamme raportti. Treesin omaa nimeään kantava debyyttialbumi sai 8 pistettä toimittajamme levyarvostelussa.

Helsinkiläinen death metal -yhtye Refusal julkaisee tammikuun 11. päivä ”Epitome of Void” -albuminsa, jolta on kuunneltavissa aiempaa kappalenäytettä suoraviivaisempiBound”-kappale. Soittolistalle löytyi aiemmasta tuotannosta myös ”Cannibal Instinct” -kappale.

Helsinkiläinen vaihtoehtorockyhtye Nothing But Sunshine julkaisi ”Colour in a Nightmare” -singlestään musiikkivideon, jolla pieni tyttö seikkailee valon ja pimeyden välillä. Kappale löytyy myös soittolistaltamme.

Ensi vuonna metalliyhtye Wintersunin ”Wintersun”-debyyttilevy täyttää 15 vuotta. Sen tiimoilta bändi soittaa toukokuussa erikoiskeikkoja yhdessä  Arionin, Wheelin sekä Darkest Horizonin kanssa. Keikoilla Wintersun soittaa albumin läpi kokonaisuudessaan. Soittolistalle lisäsimme debyytiltä ”Starchild”-kappaleen, ArioniltaLife Is Not Beautiful”-singlen sekä WheeliltäVultures”-biisin.

Lazy Bonez julkaisi ”Kiss of the Night” -kappaleen tammikuussa ilmestyvältä ”Kiss of the Night”-albumiltaan. Öisiin suudelmiin voi heittäytyä myös soittolistallamme.

Metalliyhtye Nameles on siirtynyt studioon nauhoittamaan tulevaa debyyttialbumiaan, joka näillä näkymin ilmestyy kevään aikana. Levyltä löytyvä ”Kuoleman viisarit” –kappale tarjoaa listallamme esimakua tulevasta.

Kotimaisten bändien esittelyssä ollut Marianas Rest kertoi toimittajallemme musiikillisesta taustastaan sekä syntytarinansa. Bändi on mahdollista nähdä ensi kesänä Dark River Festivalissa. Sitä odotellessa soittolistalla soi ”A Lonely Place To Die” -kappale.

Viikon listan päätämme melankolista doomia ja death metalia yhdistelevän Swallow The Sunin julkaisemaan ”Lumina Aurea” -kappaleeseen, josta on nähtävillä myös musiikkivideo.

Luetuimmat

Uusimmat