Kolmannen sooloalbuminsa maaliskuussa julkaiseva Jack White saapuu Ilosaarirockiin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.1.2018

Joensuun Ilosaarirock julkaisi tänään uutisen, jonka mukaan yhdysvaltalainen Grammy-palkittu rockartisti Jack White esiintyy festivaalilla heinäkuussa. Jack White tunnettaan soolouransa ohella erityisesti vuonna 2011 hajonneesta The White Stripes -yhtyeestä.

Jack Whiten kolmas sooloalbumi ”Boarding House Reach” julkaistaan 23.3. Albumilta on julkaistu ensimmäisen single ”Connected By Love”. Albumin myötä Jack White päättää miltei neljän vuoden kiertuetaukonsa. Miehen kaksi edellistä soololevyä ovat nousseet ilmestyttyään Billboardin listan kärkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

On suuri kunnia saada Jack Whiten kaltainen nero Suomeen ja Ilosaarirockiin. Mies on onnistunut luomaan täysin oman musiikillisen maailmansa ja säveltänyt hitollisen kasan maailman parhaimpiin kuuluvia rockbiisejä. Keikasta tulee komeaa, intoilee Ilosaarirockin promoottori Panu Hattunen.

Jack White on ollut Grammy-ehdokkaana hurjat 33 kertaa, voittanut 12 Grammyä, esittänyt tunnussävelmän Bond-elokuvaan Quantum of Solace ja kerännyt sijoituksia maailman parhaimpien kitaristien listauksissa. Whiten säveltämä kappale Seven Nation Army elää omaa elämäänsä epävirallisena jalkapallo-anthemina. Menneillä kiertueillaan White on esittänyt soolomateriaalinsa ohella myös The White Stripesin sekä The Dead Weather– ja The Racounters-yhtyeidensä kappaleita.

– Ilosaarirockin viikonloppuna sattuu olemaan futiksen MM-kisojen finaali. Saas nähdä kuinka Seven Nation Army uppoaa viikkojen jalkapalloputken marinoimaan yleisöön, nauraa Hattunen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jack Whiten lisäksi Ilosaarirock on julkistanut, että festivaalilla esiintyvät kotimainen metallisuuruus Nightwish, gypsypunk-yhtye Gogol Bordello (USA) sekä rap-artisti Action Bronson (USA). Lisää ohjelmaa julkaistaan jo tulevana maanantaina 22.1.

Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 13. – 15.7.2018. Festivaalin liput ovat myynnissä Lippu.fin ja Tiketin toimipisteissä sekä verkkosivuilla www.ilosaarirock.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat