Kornin Brian ”Head” Welch kiistää haukkuneensa bändikavereitaan puhelinkeskustelussa David Silverian kanssa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 31.7.2019

Uutisoimme sivuillamme hiljattain, että metalliyhtye Kornin entinen rumpali David Silveria kertoi sosiaalisessa mediassa pyytäneensä tylyjä kommenttejaan anteeksi bändin jäseniltä. Kommentissaan Silveria myös kertoi, että oli keskustellut bändin kitaristi Brian ”Head” Welchin kanssa puhelimitse ennen kuin tämä päättyi liittyä takaisin yhtyeeseen vuonna 2013. Silveria antoi ymmärtää, että Welch olisi puhelimitse haukkunut bänditovereitaan, mutta päättänyt siitä huolimatta liittyä takaisin yhtyeeseen.

Nyt kuitenkin Welch itse on ottanut kantaa Silverian väittämiin. Welchin mukaan kyseessä on Silverian täysin tuulesta temmattu muisto:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Normaalisti en kommentoisi tällaisiin asioihin, mutta haluan vain tuoda faktat esiin. Kun David soitti minulle, olin saanut elämäni todella hyvin raiteille, ja olin saanut välini kuntoon lähes kaikkien Kornin jäsenten kanssa, enkä olisi ikinä sanonut heistä mitään pahaa, koska elämäni rakentui positiivisuuden ja rakkauden varaan. Väite siitä, että olisin muka sanonut heistä kamalia asioita, joista hän ei edes pysty antamaan esimerkkiä, on vain yksi hänen täysin valheellisista muistoistaan. Sanoin kyllä, että en koskaan palaisi Korniin. Mutta kuten elokuvastani ’Loud Krazy Love’ näkee, koko ajatusmaailmani muuttui taianomaisesti tavatessani Kornin Carolina Rebellion -festivaaleilla. Haavat Davidin ja parin bändin jäsenen kanssa menevät paljon syvemmälle kuin minun ja heidän välillä. En suunnitellut palaavani bändiin tai jättäväni Davidia pois palatessani, mutta näin asioissa vain kävi. Arvostan historiaamme Davidin kanssa, ja toivon hänelle ja hänen perheelleen parasta. Hän oli valtava tekijä meidän aloittaessamme.”

https://www.facebook.com/brianheadwelch/posts/10157541676971974

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat