Koronakaranteenissa voi inspiroitua vaikka vessapaperin hamstrauksesta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.3.2020

Erakossa julkaisi ajankohtaisen singlen nimeltään ”Korona (kuinka noloa sua odotan)”. Erakossa on oman tiensä kulkijan, Niko Ailamon projekti, joka on usein kulkenut vastavirtaan. Tällä kertaa hän haluaa etsiä koronakriisin positiivisia puolia artistin kannalta.

Suurempien ongelmien ohella koronavirus on aiheuttanut artisteille isoja tappiota keikkojen peruuntuessa, mutta koronakaranteenissa artisteilla on nyt enemmän aikaa luovaan työhön. Täysin päälaelleen kääntynyt maailma voi toimia inspiraation ja uuden näkökulman lähteenä taiteelle.

Niko Ailamo inspiroitui vessapaperihamstrauksesta käydystä keskustelusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ajatus tekstiin lähti vessapaperista. Tuli keskustelua seuratessa mieleen, että mitä jos ihminen ois se hamstrattava vessapaperi, joka kulutetaan loppuun ja tämä paljon puhuttu korona olisi siihen syyllinen. Sit tajusin, että mullahan on ollut muutamia koronahahmoja elämässäni. Ihmisiä jotka käyttää toisen loppuun ja siirtyy seuraavaan (rullaan). Ton jälkeen teksti koronasta kirjoitti itse itsensä. Tämä on siis laulu ihmisestä, joka käyttäytyy kuin virus”, Niko kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat