Korpiklaani-nokkamies Jonne Järvelä julkaisee sooloalbumin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 29.7.2014

KorpiklaaniKansainvälistä mainetta nauttivan folk metal -yhtye Korpiklaanin johtohahmon Jonne Järvelän ensimmäinen sooloalbumi julkaistaan 5. syyskuuta. Järvelä ottaa ytimekkäästi nimetyllä Jonne -albumillaan etäisyyttä Korpiklaanin metallisempaan ilmaisuun, luottaen raa’an ja riisutumman folk-tulkinnan voimaan. Levyn julkaisee Playground Music Finland.


“Ajatus sooloalbumista hiipi mieleeni jo melkein kaksi vuotta sitten, kun ensimmäiset biisiaihiot alkoivat hahmottua. Huomasin heti, että materiaali ei ehkä ole Korpiklaanille sopivaa. Koin ne itselleni läheisiksi ja halusin julkaista ne omalla nimelläni. Äänitysten edetessä projektista kasvoi kuitenkin jotain suurempaa, ja nyt voinkin sanoa, että Jonne on myös keikkailevan bändin nimi”, Järvelä kertoo. Albumi on nauhoitettu ja miksattu pääosin hänen kotistudiossaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 1993 Järvelä perusti ensimmäisen yhtyeensä Shamaani Duon, joka muuttui myöhemmin Shamaniksi. Saamelaisia musiikkiperinteitä vahvasti vaalinut Shaman julkaisi kaksi pitkäsoittoa, jonka jälkeen metallivaikutteet saivat musiikissa entistä suuremman roolin ja nimeksi vakiintui Korpiklaani. Jo 8 pitkäsoittoa julkaissut yhtye on tehnyt useita mittavia kiertueita ympäri maailman. Korpiklaani osallistui myös Uuden Musiikin Kilpailuun vuonna 2012 kappaleella Metsälle.

Järvelä juhlistaa soololevynsä julkaisua kahdella esiintymisellä Levillä, Neljän Tuulen Festivaalilla, 11.-12. syyskuuta. 11. päivänä, torstaina kuullaan perinteisempää saamelaista musiikkia Saimaa Sinfonieta -orkesterin kanssa ja perjantaina on vuorossa ensimmäinen virallinen Jonne-yhtyeen keikka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat